Eilen tuli Ninnille kirje. Joensuun Yliopistosta. Aika paksu.
Onneksi olin aamulla kaupassa käydessäni ostanut vaniljaviinereitä! Niitä tarvittiin iltapäivällä, sillä Ninnin kirjeestä paljastui tieto siitä, että neiti on HYVÄKSYTTY yliopistoon opiskelemaan englantia ja kielenkääntämistä. Haaa, lapseni alkaa opiskella humanoidiksi... eikuin humanistiksi... tai joksikin :-). Loistavaa.
Olen onnellinen Ninnin puolesta, vaikka tietenkin uusi tilanne ja oman elämän haltuunotto tyttöä varmaan hirvittääkin. Epäilemättä apua tarvitaan, ja sitä annetaan sen kun vaan kyetään ja osataan. Asunnon etsintä alkaa het maanantaina.
Olen myös, jälleen kerran, sunnattoman ylpeä lapsistani. Tietenkin Ninni on juuri nyt päällimmäisenä, hänellähän se tilanne on nyt päällä.
Mutta ihan samalla tavalla tunnen ylpeyttä Hetan (... tai siis Anin :-) ) hienoista pianokonserteista täällä kotona, tai teatteriympyröissä loistavasta eläytymisestä.
Piia osoittaa kerta toisensa jälkeen, että hiukan hankalasta nuoruudesta huolimatta huumorintajua riittää, intoa hoitaa ja opettaa kahta latvapehmeää collieta, pitää pirpanan kurissa ja nuhteessa, huolehtii puoliskosta ja kaiken tuon päälle vielä opiskelee ansiokkaasti ja menestyksekäästi iltalukiossa. Tiukka likka!
Taas sisäisesti hymyilyttää, ei kai sittenkään kaikki kasvatutoimenpiteet ole menneet ihan kiville.
Ninnille tsemppiä!
