Jostain syystä peilistäni katsoo vastaan kolme veetä. V.V.V.
Vanha; mies joka on ohittanut parhaat vuotensa, aiemmin ikäistänsä nuoremman näköiseksi kehuttu. Nyt kuva kertoo karua totuuttaan, poissa on toiveikkuus, intohimo ja haaveet. Mihin ne katosivat?
Väsynyt; silmiä ei jaksa avata kokonaan auki, näkemään ja kokemaan elämäniloa tai huumaavaa staminaa. Aamu aamun jälkeen sängystä nouseminen on tullut koko ajan vaikeammaksi. Päivät kuluu, ja kuluttaa, eikä mitään valmista tunnu syntyvän. Kun ei jaksa, niin ei jaksa. Mihin voima on mennyt?
Vihainen; oma saamattomuus, loppumaton kipu, arjen musertava voima, tekee vihaiseksi. Tässäkö on palkinto kaikesta yrittämisestä ja tekemisestä. Mihin katosi hymy ja nauru?
Joskus nuorena pelkäsin, että meteoriitti iskeytyy päähäni... nyt välillä melkein toivon, että niin tapahtuisi. Onneksi on kuitenkin ihastuttavat, kuluttavat ja hurmaavat lapset ja lapsenlapset, jotain todellista ja käsinkosketeltavaa hyvää. Syy nousta, jatkaa, oppia ja opettaa.
Itkettää, mutta onneksi nykyisin mieskin saa itkeä. Ainakin silloin kun kukaan ei näe.
Viimeinen laulu -Maija-
