Lomautukset kasvattaa

Mutta mitä lomautukset varsinaisesti kasvattaakaan? Hyvä kysymys.

Itselleni ensimmäinen tieto lomautusten alkamisesta kuluvan vuoden huhtikuussa oli aikamoinen shokki. Ajatukset leijaili hetken aikaa ahdistuksen ja epätoivon välimaastossa, pudotakseen sitten alkamisajankohtana syvälle kaivoon. Ensimmäinen "pitkä viikonloppu" oli mielelle ja itsetunnolle varsin kova koetus. Päällimmäisenä oli tietenkin tunne, että työnantaja v*tut välittää duunareista, lojaalisuudesta, kokemusvuosista, ammattitaidosta tai yleensäkään mistään muusta kuin omista bonuksistaan.
Vaikka tuossa vaiheessa ymmärsin, siis tajusin, varsin hyvin sen, että kun töitä ei ole, jossain on säästettävä ja keinot on työnantajallakin vähissä, silti lomautuspaperi oli omissa käsissä kuin käytetty vessapaperin pala. Paska paperi. Mutta kun ei mikään auttanut, oli tilanteeseen jotenkin vaan sopeuduttava. Huoli painoi talouden kannalta, mukavaa menettää 40% työtulot täässä vaiheessa, kun on naittanut itsensä pankin kanssa mittaamattomaksi ajaksi eteenpäin. Tietenkin tiedossa oli, työttömyyskassan kautta korvauksia on tulossa, mutta ei tarkempaa tietoa siitä, miten paljon (tai siis vähän), milloin ja miten kauan. No, mennessään näkee. Vaikka ei varsinaista taloudellista ahdinkoa ollutkaan ihan heti nurkan takana näkyvillä, kyllä se silti vähän arvelutti.

No, korvausten määrä, aikataulu, toistuvuus sun muut selvisi sitten aikanaan, ja huonomminkin olisi voinut käydä. Mutta se on oma tarinansa.

Mutta sitten itse aiheeseen. Omalta kohdaltani tuo ensimmäinen lomautusviikonloppu oli siis aika ankea, pakko myöntää. Mutta kun siitä oli selvinnyt kunnialla, ilman suruun ryyppäämistä tai muutakaan dramaattista, niin koitti aika uusi. Kolmen päivän mittainen työviikko oli yllättäen aika makeeta. Sitä aloitti työt tiistaina normaalisti maanantai-fiiliksillä, seuraavana päivänä olikin jo keskiviikko ja saunailta. Torstai toivoa täynnä, varsinkin kun tiesi, ettei perjantaina tarvinnutkaan pomppia kukonlaulun aikaan ylös. Hmmm, ei paha. Ja kun sunnuntai-iltana katseli telkkaria, tajusi, että onkin ihan sama, mitä kello on tai ei ole mitään väliä, nukuttiko vai ei. Ihan sama, kun ei ollut aamulla herätystä. Ihan alkuaikoina kävi kyllä mielessä, että pitkät viikonloput mahdollistavat myös hiukan riskialttiin punkkukierteen normaaliviikonloppuja paremmin. Siihen en kuitenkaan ole sortunut, torstai ja sunnuntai on kuitenkin edelleen päiviä jolloin viiniä ei tissutella. Eli alkoholin kulutus ei ole vapaista huolimatta lisääntynyt, hyvä niin.

Nyt kun tätä 3-päiväistä on jatkunut about seitsemän kuukautta, tästä on tullut ihan normaalia eloa. Olin jo hetken tavallaan harmissani, kun lomautukset oli ajoitettu kestämään vuoden loppuun. Siis harmissani siitä, että tämä ilo loppuu pian. Nyt kuitenkin viime viikolla oli uudet YT-neuvottelut, joiden perusteella työtilanne ei ole parantunut, eli lomautukset jatkuvat, elleivät jopa lisäänny. No, oman tehtävänkuvani perusteella olisi aikamoinen riski yrityksen johdolta lomauttaa minut kokonaan, mutta kaikki on mahdollista. Nykytilanteen jatkuminen sopii minulle ihan hyvin, ja jos vapaa-aika lisääntyy, sekään ei ole katastrofi. Huono juttu sinänsä, mutta sen kanssa pystyy kyllä elämään jonkin aikaa.

Nyt olen muutamien muiden lomautettujen, ei pelkästään omien työkavereiden, kanssa juteltuani, huomannut että en ole tämän hetkisen ajatusmallini kanssa yksin. Moni lomautettu on todennut, että aiemman hektisen häsläämisen päälle säännöllisesti toistuvat vapaat on itse asiassa tehneet vain hyvää. Parisuhteelle, lasten parissa vietetylle ajalle, omille harrastuksille, lepäämiselle. Varsin moni lomautetuista suorastaan odottaa omaa vapaavuoroaan eikä kokonaan lomautetutkaan ole pahemmin toimistojen ovia kolkuttelemassa.

Yrityksille tämä härdelli saattaa kyllä tuoda tullessaan ikäviäkin yllätyksiä. En olisi kovinkaan hämmästynyt, jos varsinkin nuoremmat työntekijät aikansa tätä katsottuaan oikeasti pistävät palikat ns. riviin, ja hakeutuisivat töihin johonkin muualle. Ei tästä maailmasta kuitenkaan vielä ole kaikki työt loppu, ja kaipa tämä taantuma jossain vaiheessa lopppuu. Siinä tilanteessa huonosti työntekijöistään huolta pitäneet firmat joutuvat ehkä huomaamaan, että hyvästä porukasta pääsee helposti irti, mutta tilalle ei saata olla yhtä hyvää tulossa.

Itseni kaltaisille, jo tänne kypsään ikään ehtineille, tilanne ei juurikaan anna mahdollisuuksia työpaikan vaihtoon, mutta herättää kyllä ajatuksia siitä, onko tämä nykyinen duuni sitten sitä, mitä haluaa lopun työikänsä vääntää. Vai olisiko vielä jotain muuta...

Näitä ajatellen, hyvää yötä.

Kalaruokaa

Hmmm, eipä ole tullutkaan pitkiin aikoihin tehtyä kalaruokaa, jos kalapuikkoja ei lasketa. Siispä, sattui silmiini kaupassa norjalainen lohifile, 6,90 €/kg. Hyvännäköinen pikkuisen vajaa kiloinen file läksi sitten mukaan. Nyt se lepäilee rauhassa tuolla uunissa. Hyvä tuoksu leviää asuntoon ja vatsa alkaa jo kurnia (.. on siinä kanssa muuten sana).

Perussetillä menen, pintaan siis suolaa, sitruunapippuria, valkosipulijauhetta, sipulijauhetta ja ripaus tilliä. Palanpainikkeeksi keitettyjä perunoita ja kaali-kurkku-omena-ananassalaattia. Juomaksi Hedvigillä punaista limpparia ja/tai Aho-mummon mehua, itse taidan etikettejä suuresti halveksien kaataa pienen lasillisen punaviiniä.

Eiköhän tuolla taas pärjää. Illaksi on eilisestä jäljellä Budabest-suklaata ja pipareita. Joulunodotus on nyt virallisesti avattu, eilen hörpittiin myös glögiä.

Arkinen (siltä se tuntuu myös näin viikonloppuisin) ja jokapäiväinen ruuanlaitto alkaa mättää, jauheliha maistuu pahvilta ja makaroonia en jaksa jatkuvasti keitellä. Ja kun tuo teini tuossa nirsoilee lähes kaiken kanssa, alkaa ns. nyppiä. Ja toisaalta pitäisi saada itsestään joskus irti tekemään jotain uutta ja maukasta... kohta alkaa pataruuat taas maistua :-).

Huomenna Isänpäivän kunniaksi... ehkä johonkin ulos syömään, ei huvita kokata, ehkä.

Merkkiuskovaisuutta

Minua henkilökohtaisesti alkaa päivä päivältä ottaa enemmän päähän yleisesti vallitseva tila, missä tietoteknisiä laitteita vertaillaan hullunlailla. Windows sitä Macci tätä, Nokia sitä ja iPhone tätä.

Käyttäjät nousevat barrikaadeille kerta toisensa jälkeen, argumentit ei varsinaisesti muutu (... niin, kun ei ne ominaisuudetkaan ihan viikoittain muutu) ja loppujen lopuksi kommenttien sisältö siirtyy itse tekniikoista ja minaisuuksista henkilökohtaisiksi. Siis vittuiluksi.
Mikä ihme siinä on, ettei jokainen voisi tahollaan käyttää sitä omistamaansa laitetta, ilman että naapurin laitetta tarvitsee mollata? Vai onko niin, että sen oman laitteen ominaisuudet ei vastaakaan haluja, ja pettymys on purettava siihen, että kaverilla olevaa härpäkettä mätettään paskakokkareilla sen kun ehditään.

Mökin Miinalle ja/tai Manulle riittää erikoisen hyvin, että esim. puhelin toimii. Sillä voi soittaa, siihen voi soittaa ja jos oikein haluaa brassailla, tekstiviestit suuntaan ja toiseenkin kulkee. Ei tarvita datayhteyksiä, ei tarvita kalentereita (...Allakka toimii edelleen). Ei soiteta musiikkia eikä katsella videoita PUHELIMELLA! Tämän tason laitteissa on valinnanvaraa vaikka kuinka paljon, yksi ostaa Nokialaista, toinen Samsungia, kolmannelle käy Sony Ericsson jne jne. Malleja on loputtomiin kaikilla.

Sitten nämä pahimmat torvensoittajat, ns. ammattilaiset. Ollaan niin tärkeitä, että kapulasta pitää löytyä kaikki mahdolliset kilkkeet, valot ja vitkuttimet. Ja sitten ihmetellään, kun akku kestää puoli päivää, yhteydet katkeilee jatkuvasti, tai että kas perhanaa, karmee puhelinlasku yllättää.
Haa, sitä yleensä saa mitä tilaa. Monessa tapauksessa laittamalla se oma tärkeys johonkin järjelliseen tasoon, elämä helpottuu moneltakin osin. Voi joskus jossain vaikkapa istua laiturin nokassa ja uittaa varpaita vedessä, ilman että toinen käsi hamuaa ja näpeltää sitä monitoimi-äly-mikätahansa kalikkaa. Kokeilkaa joskus.

Omalle kohdalleni on sattunut vain hyviä ja toimivia laitteita, merkkiin ja malliin katsomatta. Kännyköissä, tietokoneissa, DVD-soittimissa jne. Kaikkia niitä olen osannut käyttää, kaikilla niillä olen saanut toimitettua sen mitä minun on yleensä tarvinnut toimittaa. Eikä minin ole tarvinnut toisten laitteita haukkua, kukin näppäilee omaansa, on se sitten hyvä tai ei.

Harvoin tässä maailmassa tapahtuu asioita, joista tiedon saaminen vaikka vasta huomenna pahemmin omaa mikrokosmosta heilauttaa. Ihan oikeasti!