Lamaa lättyyn

Pitkällinen projektini alkaa kääntyä loppusuoralle. Kohtuullisen, tai siis kohtuuttoman vuokran takia olen siis vääntänyt asuntokauppaa muutaman kuukauden. Nyt aletaan olla sitten tilanteessa, että asiaa viedään eteenpäin.

Neuvottelen vielä kahden pankin kanssa lainaehdoista, marginaaleista ja muusta siihen liittyvästä. Pientä vääntöä on asian tiimoilta, osa periaatteellisia ja osa ihan suoraan rahallisia. Asunnon hintaneuvottelut on käyty, myyjä hyväksyi viimeisimmän tarjoukseni, eli tietenkin lupasin liikaa, mutta kun jossain on asuttava.

Kaupantekopäiväksi on sovittu 6.2 ja asunnon pitäisi olla tyhjä 22.2 mennessä. Hiihtolomaviikko meneekin sitten mahdollisiin maalaustalkoisiin ja tavaran roudaamiseen. Helvetisti sitä on ehtinyt n. 1,5 vuoteen taas kertyä. Tuskaa taas, kun paljon on sellaista, mitä ei viitsisi heittää kaatopaikalle, mutta paljon muitakaan paikkoja ei ole. Nykyisin kukaan ei enää edes osta käytettyä tavaraa, täällä siis mikään lama ole, perhana.

Vaikka laskimella ja paperilla katsottuna perusasumiskustannukset laskeekin, veroale alkaa vaikuttamaan, asuntolainan myötä jopa enemmänkin ja työmatkakustannukset vähintään puolittuvat, silti on hiukan arveluttava fiilis, kun on ehtinyt tottua tähän velattomaan olotilaan. Katoaa tietty keveys elämästä. Mutta toisaalta, jatkossa sitä kuitenkin maksaa omaansa, pikkupalasissa, mutta silti. Ja ehkä, jos joitain vuosia saa homman menemään kunnialla, tilanne muuttuu ja saa vähintään omansa takaisin. Asunto on minulle kuitenkin enemmänkin osa elämää kuin sijoituskohde. Minä olen aika huono, pitkän tähtäimen talousasioissa, kuitenkin.

Jatkossa sitten pääsen oikeasti kommentoimaan Savonlinnan ohikulkutietäkin, tähän asti naapurikuntalaisena olen vaan sivusta vähän seuraillut. Ja onhan nyt erilaisia tapahtumia ja aktiviteettejä paljon lähempänä, vaikka en tiedä tuleeko niissä sen enempää käytyä. Teatteriin lähden kyllä, kun seuralainenkin lupautui mukaan :-).

Lapsoset on tietenkin tässä vaiheessa myöskin huuli pyöreänä. Nyt kun asia alkaa materialisoitua, alkaa ne ensimmäiset muutosvastarinnan taimet päätään nostaa "ei se tunnukaan enää mukavalta, ei ole kavereita, miten se koulu sitten...". Enkä voi kieltää, etteikö itselläni ole vähän samansuuntaisia ajatuksia, sen verran pitkä historia minulla on Kerimäellä asumisesta. Sosiaalinen ympäristö tulee muuttumaan, se on tavallaan vähän pelottavaa. Mennessään näkee.

Mielenkiintoinen hetki asunnon hankkimisen osalta, kun työpaikalla alkaa YT-neuvottelut piakkoin... yritän silti luottaa siihen, ettei koko talous romahda. Olisi mukavaa, jos ei tarvitsisi heti pankin kanssa neuvotella lyhennysvapaista... siis sitten kun ne alkaa.

Uutta kohti!

Viikonlopun virta-avain

Otsikko on ehkä vähän myöhässä, kun viikonloppu alkaa olla taas kerran käsitelty. Erikoinen ja toisenlainen viikonloppu olikin, ettei suorastaan yllätyksellinen.

Laitoin perjantai-iltana yhden viestin puhelimella, kutsun oikeamminkin. Ja ilokseni sain kutsuun myöntävän vastauksen. Siispä, kiirettä piti, kun piti tehdä pikapika-siivous. Käytännössä siis heittelin kylppärissä likapyykit kaapin oven taakse, pesin pytyn ja lavuaarin ja muuten asunnossa laitoin paikkoja vähän kuntoon. Onneksi oli ns. perussiistiä, ei tarvinnut luutun kanssa huseerata, eikä olisi kyllä ehtinytkään.

Sain siis erittäin miellyttävää seuraa, pitkästä aikaa. Maisteltiin chileläistä punaviiniä, polteltiin kynttilöitä ja juteltiin niitä näitä. Taustalla soi Joe Cocker ja Vaya con Dios. Aika meni kuin iltamissa, ja varsin hyvin maistui punkkukin :-). Yhdentoista maissa ajateltiin pistäytyä paikallisessa, mutta viimaikaisten tietojen perusteella ajattelin ensin soittaa ja varmistaa, että se on auki. Ei kukaan sieltä vastannut, siispä vältyimme turhalta 3 km kävelyltä. Sään puolesta olisi toki voinut kävelläkin, ja olisihan se saattanut vähän haihduttaa punaviinihuurujakin korvien välistä. Jäi kuitenkin kävelemättä :-).
Vieraani ihasteli ääneen olohuoneen sisustusta, kehui lämpimän ja kodikkaan oloiseksi. Kiitos, sellaiseksi olen tätä yrittänyt tehdäkin. Ja onhan se myönnettävä, kynttilät tekevät miellyttävästi viimeisen silauksen.

Lämmin iho ihoa vasten tuntuu vaan niin hyvältä, jopa tällaisesta keski-ikäistyvästä inhorealististakin :-). Ja kevyt hento hiusten tuoksu tuossa tyynyssä... huumaavaa!

Sisäisesti hymyilyttää nyt!

Piru kun väsyttää

Heräsin tänä aamuna puhelimen herätysääneen, normaaliin aikaan. Mutta ensimmäinen ajatus oli "ei perhana voi olla vielä aamu". Uni-Jukka kierteli taas viime yönä asujaimistoni aika kaukaa. Ei auttanut edes nukkunapin puolikas.

Tämä päivä onkin sitten mennyt kuin punaiselle ristille, nukkuneen rukouksen merkeissä. Silmäluomet painaa, leukaperät on haukottelemisesta kipeinä. Onneksi on perjantai...
Taitaa olla tulossa ensimmäinen "vapaa viikonloppu" miesmuistiin, kun Heta on menossa kaverinsa luo viikonlopuksi ja Ninni jatkaa tutustumistaan brittiläiseen elämänmenoon. Mitähän tuota tekisi?! Vai jatkaisiko olemisen sietämätöntä keveyttä siinä sängyssä selällään maaten ja läppäriä näpelöiden. Eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka netistä tupsahtaa elämän rakkaus ihan noin vaan, välineitä on tarjolla kyllä. Skype, MSN, FaceBook, My Space... koskaan ei voi tietää.

Näillä mennään nyt, katsotaan illemmalla uudelleen.

Tavis tahtoo kaikenlaista

Nykymaailma on täynnä kaikenlaista kivaa. Osa on välttämätöntä, niinkuin vaikkapa asunto ja vaatteet. Niin ja ruoka ja juoma...
Sitten on paljon myös sellaista, jonka olemassaolo ei ole välttämätöntä, mutta helpottaa kuitenkin elämistä ja olemista. Puhelin, auto, toiset vaatteet, pesukone...
Ja sitten on tietysti turhakkeet, joita ilman emme näköjään enää tule toimeen. Tietokoneet, taulu-TV, digiboksi, stereot, DVD-soitin...

Vaikka kuinka ollaan taviksia, lähestulkoon kaikki meistä, niin noihin turhakkeisiin ollaan valmiita sijoittamaan rahaa, paljon rahaa. Jotkut (itseni mukaan lukien) ovat valmiita tinkimään jostain tarpeellisestakin, korvaten sen jollain uudella mukavalla turhakkeella.
Omalla hankintalistallani on tällä hetkellä isompaa ja pienempää, osa tarpeellista ja osa turhaa (mutta kivaa).

Päällimmäisenä on nyt ISO juttu, asunto! Muutaman kuukauden olen asiaa mielessäni pyöritellyt, miettinyt, tuumaillut. Yksi kohde on tiedossa, siitä on jo tarjouskierrokset käyty ja olen oman viimeisen hintani tiskiin iskenyt. Ota tai jätä! Asia on myyjän osalta vielä auki, en ole viimeistä vastausta saanut. Maanantai 26.1 on nyt takarajana.
Kovin on mielenkiintoinen prosessi ollut, kun yksin ja itsekseen olen tuota asiaa pähkäillyt. Pankkien lainalaskurit ja Excel on ollut kovassa käytössä, skenaarioita olen hieronut, kokeillut, testannut ja laskenut. Olen miettinyt myös "entäs jos..." malleja. Jos työt loppuu, tai jos lomautukset iskee, tai jos runko ei kestä. Mitäs sitten tehdään??!!
Hangalaa... aiemmassa elämässä oli toinen osapuoli, joku jonka kanssa keskustella asiasta, saada vahvistusta tai jarruja, riippuen tilanteesta. Silti tuli aikoinaan, hulluina vuosiana, tehtyä aika huonoja valintoja ja ratkaisuja. Oppirahat oli katkeria maksaa. Mutta tuli maksetuksi silti.

Ehkä tuon takia tässä ja nyt tuon ratkaisun tekeminen onkin ollut varsin vaikeaa. Isot rahat kyseessä kuitenkin, jos kohta, vuokraisäntä motivoi omalta osaltaan asunnon hankkimispäätöstä ihan reippaasti, n. 7 % vuokran korotuksella, muutenkin jo hiukan yläkantissa olevaan vuokraan. Mielummin senkin summan kantaa jonnekin, josta ehkä tulevaisuudessa saa muutaman roposen takaisinkin. Korkotaso on nyt aika kiva kyllä... Euribor 12


No, sitten on niitä muitakin haluja :-). Tallentava Handan:in digiboksini kiukuttelee, hävittää välillä mielestään kaiken ymmärryksen tämän maailman päälle. Korjautuu kyllä yleensä virrattoman tilan jälkeen, mutta on se silti ärsyttävä. Kun pitää nousta sohvalta sitä potkiskelemaan takaisin tajuihinsa.
Että uutta tekisi mieli, kun noita ei oikein enää kannata pahemmin korjauttaa. Tarjolla on jos vaikka mitä merkkiä/mallia/kokoa, ominaisuuksia luetellaan paperilla pitkät litaniat. Tuskin niitä kaikkia edes tarvitaan, mutta kun ne näyttää hyvältä... paremmalta kuin naapurilla?! Kaipa se on vaan käveltävä kauppaan ja otettava joku, toivottavasti toimiva. Joku niistä...

Pleikkari, PS3, pelikonsoli. Tytär pistää painetta, tai oikeamminkin käy viivytystaistelua, niinkuin minäkin. Ei me sitä varsinaisesti tarvittaisi, tietokoneita ja sitä kautta pelejäkin on taloudessa tällä hetkellä enemmän kuin on käyttäjiä. Luulisi riittävän, mutta kun sellainen musta ja kiiltävä olisi aika makee tuossa mustan ja kiiltävän taulu-TV:n vieressä. Ostin sen telkkarinkin reilu vuosi sitten, en tarpeeseen, vaan kun näytti hyvältä. 32", eli ei mikään seinäntäyttävä koriste.
Olen odotellut pleikkarin hinnan tippumista, aika hitaasti tuntuu tulevan taviksen valuuttakenttään sopivaksi. Ja on tuossakin se valinnan vaikeus, ottaako PS2 vai PS3? Kakkonen on jo hinnaltaan älyllinen, kolomonen on taas parempi, nopeampi, tyylikkäämpi... status se status! Ja maksaa...

Pikkulikka on puhelinten suurkuluttaja. En edes muista monesko on nyt menossa, mutta on sillä varmaan yhtä monta ollut kuin minullakin, ja minulle sentään firma hankkii ne! Peruskapula on neidillä, on kamera, radio, soittaa mp3:siakin. Mutta kun pitäisi olla kivempi, pienempi, parempi, uusi!!!! Ei noita viitsis olla aina ostelemassa, tuokin on kimppakalikka, eli ei edes kokonaan maksettu. Köyhäilin suotta kun otin likoille liittymät. Moiset lelut olisi voinut maksaa saman tien ja unohtaa koko juttu. Nyt se unohtaminen on vähän hankalampaa, mutta ei ylitsepääsemätöntä.

Notta tuollaisia hankintoja olisi nyt käsiteltävänä. Mietitään mietitään :-)