Tuomari vs. Juomari

Terveisiä vaan karaoke-kisoista viikonlopulta. Erehdyin, taas kerran, lupautumaan mukaan tuomariksi leikkimieliseen karaoke-kilpailuun. Ei olisi ehkä pitänyt...

Pienen ihmisen raadollisuus ja kova kilpailuhenki on herkässä, niin herkässä. Kisa oli järjestetty pääasiassa vihdykkeeksi ja tietenkin houkuttelemaan yleisöä ja laulajia mukaan. Siinä homma toimikin oikein hyvin. Mutta kun itse laulaminen alkoi, sarvia alkoi kasvaa sekä osallistujien että kannattajajoukkojen päihin.

Neljälle tuomarille oli kullekin määritelty oma osa-alueensa kokonaisuudesta. Yksi arvioi laulamista musiikillisesti, yhden tehtävänä oli esittäminen, yksi huomioi laulun sisällöllistä käsittelyä ja yhdellä oli tarkkailun alla yleisvaikutelma. Noiden perusteella sitten kilpailukappaleiden jälkeen kukin tuomari pisti yhdeksästä esiintyjästä viisi parasta omasta mielestään paremmuusjärjestykseen. Yleisö sai myös äänestää omia suosikkejaan. Sijaluvut käännettiin suoraan pisteiksi ja ynnättiin. Lopputulos oli selvä kun pisteet oli laskettu. Hajontaa tuli tuomareiden kesken aika paljon, mikä oli itse asiassa tarkoituskin.

No, kun tulokset sitten julkituotiin, todettiin heti, että jos johonkin kumartaa, johonkin samalla pyllistää :-). Ja parhaita oli yleisön äänestyslappuihin kirjoittamat kommentit "Pitäis olla puolueettomat tuomarit", "Paremmat laitteet", "Ammattitaitoinen karaoken vetäjä pitäisi olla" jne jne jne. Meinattiin tulosten julkistuksen yhteydessä lukea noita julkisesti, mutta jätettiin lukematta, ihan vaan varmuuden vuoksi.

Niin se vaan on, että lajin kun lajin tuomarointi on varsin hankalaa ja varsinkin epäkiitollinen tehtävä.

Muuten kuitenkin homma meni kutakuinkin ok, paitsi yhden tuomarin kohdalla pullon henki pääsi vaikuttamaan varsinkin loppupuolen arvosteluja jaettaessa. Tunsin aito ja oikeaa myötähäpeää, olisi sen parituntisen voinut hoitaa ensin kunnialla pois alta. Paska juttu!

Hienoa oli kuitenkin huomata, että karaoken suosion myötä tästä pienestäkin maasta löytyy paljon todella taitavia ja osaavia laulajia. Osalla on myös lavakarismaa lähes ammattilaistasolle. Ja vaikka en henkilökohtaisesti ole kovinkaan innostunut karaokesta, on tuollaisia laulajia mukavaa ja viihdyttävää kuunnella. Pyysin kaikkia osallistujia jatkamaan harrastustaan!

Lomalle laskee työnantajani

Reilu viikko sitten se taantuma sitten iski omaan nilkkaan. "Täss' on sulle lappu", nimi alle ja silleen. Huhtikuun loppupuolella tipahtaa työtulosta 40% pois, tilalle tulee joku jonkun instanssin arpoma summa. Tällä hetkellä ainoa positiivinen asia tuntuu olevan se, ettei kahtena arkipäivänä tarvitse herätä herätyskellon ääneen. Taidan ottaa nuo vaparit perjantaihin ja maanantaihin, on edes jotain "iloa" itsellenikin.

Kaksikymmentä vuotta saman työnantajan palveluksessa ei näyttänyt painavan mitään, se hiukan ottaa päähän. Ymmärrän minä työnantajan näkemyksen, kun kauppa ei käy, niin kauppa ei käy ja jotain on tehtävä. Mutta silti! Jonkinlaista kollektiivisuutta sitä kai odotti, vaan toisin kävi...

No, en minä tämän takia kirvestä kaivoon heitä. Täytyy jatkossa tulla toimeen sillä mitä sattuu mistäkin tulemaan. Onneksi tilanne vaikuttaa verotukseen aika paljonkin, sitä kautta taloudellinen ahdinko ei nyt ihan heti ole käsissä. Kesän suunnitelmat menee tietenkin uudelleen harkintaan, ja jää tosiaankin tekemättä se tavallaan itselleni ja tytöille lupaamani Ranskan reissu tekemättä. Hyvää 100/2 syntymäpäivää vaan. On jotenkin niin masentava fiilis kaiken kaikkiaan. Ikä alkaa viikon kuluttua 5:lla, kipua on siellä ja täällä, asia toisensa jälkeen karahtaa kiville tai vähintään jää toteutumatta.

Kivaa olisi välillä, jos välillä olisi kivaa!

Hammas hampaasta

Sanovat että liha on heikko, vaan niin näyttää välillä olevan luukin. Siis etuhampaasta luiskahti pala pois tuossa männäviikolla, kele. Se on aina harmittavaa, ja varsinkin kun se sattuu tuohon julkisivuun, niin harmittaa entisestäkin enemmän.

Eihän siinä sitten mikään auttanut, pelkokertoimesta huolimatta piti tilata aika hammaslääkäriin. Onnekseni sain seuraavalle päivälle, eli ei tarvinnut pitkään kärvistellä. Samaan syssyyn pyysin täti hammaslääkäritätiä paikkaamaan viereisessä hampaassa olevan ikävännäköisen reiän, voi sitten taas pitkästä aikaa vaikka hymyillä, jos sattuu hymyilyttämään. Mukava lääkäritäti oli kyllä, pyrki vähentämään pelkoja kertomalla mitä milloinkin on tekemässä. Eikä itse toimenpide puutuneessa suussa miltään tuntunut, puudutuspiikit hiukka kirvelivät hetken.

Se on aika arvokasta tuo hampaiden korjaaminen, nytkin paloi toista sataa euroa ihan vaan siinä istuskellessa ja poran jyrinöitä kuunnellessa. Mutta on se silti aika pieni hinta siitä, että purukalusto on oma ja taas suurin piirtein esittelykuntoinen.
Kysyin hampitohtorilta valkaisun kustannuksia, hänpä totesi, ettei noihin tarvitse erikseen valkaisua ostaa, kehoitti ostamaan apteekista Yotuel nimistä hammastahaa. Sitä kun käyttää jonkin aikaa, värisävy hampaissa pitäisi vaalentua tahnassa olevien entsyymien takia. Eikä se kuulema sisällä hankaavia/hiovia aineita, eli kiille pitäisi säilyä. Tuota pitää kokeilla, vaikkei tässä ole tarkoitus helmihampaita aikaan saadakaan.

Parturin tuolissa on muuten paljon mukavampaa istua verrattuna hammaslääkärin tuoliin!

Ikävä vaivaa

Erinäisten tapahtumien kautta törmäsin taas tummempiin osiin omassa sielunmaisemassani. Olen viimeaikoina huomannut olevani useammin ja useammin "se sinkku", erilaisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa. Sinkku, tai oikeamminkin eronnut kehäraakki. Joo, kuulostaa itsesäälittävältä, ja varmasti sitä se onkin. Säälin nimittäin itseäni tässä ja nyt, vähän.

Eihän elämässäni noin ylimalkaan ole hirveästi valittamista, omituisia kipuja lukuunottamatta. On upeat tyttäret, työpaikka, uusi mukava asunto, kohtuullinen toimeentulo, ystäviäkin. Lasten kanssa tulen kai ihan hyvin toimeen, vaikka tiettyjä näkemyseroja aina välillä ilmeneekin.
Tätä nykyä nukkuminenkin on aika hyvässä mallissaan. Siis pitäisi olla periaatteessa tyytyväinen, vaan kun jotain puuttuu.

Kaipaan aikuista naista, en varsinaisesti naista ystäväksi, niitäkin minulla on useampia. Kaipaan naista, fyysisesti, kumppaniksi, jakamaan ajatuksia, juttelemaan mielipiteistä, nukkumaan vieressä. Tuolle on kai olemassa ihan oma terminsä, parisuhde! Miten mukavalta tuntuisikaan ajatus ja tietoisuus siitä, että jossain on joku, joka välillä kaipaisi, ajattelisi ja laittaisi hellyttäviä siirapilla kuorrutettuja viestejä. Tai soittaisi ja sanoisi tulevansa käymään, istumaan iltaa, juttelemaan, hellimään. Hmmm, tuntuu siltä, että inhorealisti minussa on nyt talvihorroksessa tai pakkolomalla, nuo yllämainitut ajatukset kun eivät ole omaa perusajatteluani. Tai eivät ole olleet pitkiin aikoihin.

Minulla ei ole kuitenkaan mitään kiirettä tai tarkoitusta rakentaa elämääni kokonaan uusiin kulisseihin, en tunne tarvetta rakentaa yhteistä pesää kenenkään kanssa. En halua itse rajoittaa muiden tekemisiä, enkä halua ihan kokonaan luopua tästä omasta vapaudestanikaan. Jännä juttu sinällään, viimeaikoina olen menettänyt kiinnostuksen lähteä esim. baanalle, kun olen huomannut sen yksinäisyyden siellä entisestään pahenevan. Eikä minulta enää löydy paukkuja lähteä tekemään itseäni tykö naisille, leikkimään mitään riikinkukkoa. Senkaltainen "kilpailu" suosiosta ei vaan jostain syystä tunnu hyvältä. Tiedän toki, ei minua kukaan tule täältä kotoa hakemaan, eli siinä suhteessa oravanpyörä alkaa olla keksitty uudelleen.

Niin moni on minulle sanonut, että "...odota vaan, jostain elämääsi ilmestyy joku, koska olet fiksu ja mukava tyyppi". Jooo... pitäisiköhän se tatuoida tuohon otsaan tai kantaa mukana bandrollia "Timo on hyvä tyyppi". Kun ei ainakaan vielä ole jonoa tuonne oven taakse ilmestynyt. Olen minä kuitenkin jotain yrittänyt, monella taholla. Tehdä tiettäväksi, että olen vapaa, en ihan ceestä ja että osaan ajatella omillakin aivoillani. Ei tunnu tehoavan... ja silti jätän riikinkukon vaatteet pukematta, perkele.

On kai vain hiljaisesti hyväksyttävä, että jatkossakin olen, parisuhdemielessä, vain itseni kanssa 24/7, oli se sitten kivaa tai ei.

Ei kai tällaisia ajatuksia pitäisi keväällä olle, eihän?!

Hyvää Naistenpäivää!

I am a moving man

Herraa hyvää kiittäkää!



Minä niin etukäteen ajattelin, että muutto uuteen paikkaan hoituu hyvällä suunnittelulla ja etukäteistoimilla kohtuullisen vaivattomasti. No, ehkä tuli vähän oiottua sekä suunnittelussa että etukäteisvalmisteluissakin. HIRVEE homma, en muuta sano. Tavaraa oli taas loputtomasti, laatikko toisensa perään löytyi milloin minkäkin kaapin uumenista. Varaston tyhjentäminen oli lähtökohtaisesti epätoivoinen yritys olla fiksu ja hankkitua eroon turhasta kamasta. Sain minä kuitenkin jotain heitettyä poiskin, mutta vähemmän kuin oli tarkoitus.

Huonekalujakin oli paljon enemmän kuin miltä ne LMT:llä levitettyinä näyttivät. Ja nyt NT:llä niitä taaskaan ei näytä niin paljoa olevan. Hämmentävää. Kaikki saatiin kuitenkin siirrettyä, ja isoimpien osalta jopa vähän oletettua helpommin. Hetan piano arvelutti eniten, mutta parin hitumiehen lisäksi oli pari vähän raavaampaa, hyvin se hyppäsi autoon ja autosta toiseen kerrokseen paikoilleen. Kiitos Topille, Pertulle, Makolle ja Nikolle. Enkä voi olla kiittämättä myöskään Hetaa, vaikka angsti vähän tuntuikin vaivaavan, kyllä nuori neiti sitten kuitenkin hoiteli omaa osuuttaan oikein hyvin. Ja narinahan kuuluu asiaan... kai :-).

NT:llä saatiin vanhat tapetit olohuoneen seinästä irti 20.2 perjantaina, lauantai meni sitten uuden tapetin liisteröinnissä ja makuuhuoneen seinää maalatessa. Sunnuntaina alkoi sitten roudaaminen, ajoin vain viisi reissua temppelikylän ja SLN:n välillä. Perttu porhalsi pakettiautolla "vain" kolmasti. Viimeiset tavarat siirsin Kerimäeltä kotiin perjantaina, samalla kun kävin luovuttamassa LMT:n avaimet. LMT:n siivous hoitui tiistaina, kiitokset avusta Piialle, Hetalle ja exälle. Kun paikat oli puhtaat, teki mieli melkein kantaa tavarat takaisin sisään :-).

Viime viikko meni sitten "loman" merkeissä, eli pientä puuhaa riitti joka päivälle. Laatikoita purettiin, palkoita aseteltiin paikoilleen ja loppuviikosta asensin puiset sälekaihtimetkin. Ninnin uusi tilanjakaja meinasi viedä viimeist voimanrippeet, kaksi kappaletta 35 kilon paketteja kun raahasin parkkipaikalta ylös, niin tuntui että nyt muuten riitti!

Kuvia laitan jossain välissä, kun tämä systeemi ei näköjään suostu näyttämään Picasaweb:in kuvia, doh!

Lauantaina, kun likat olivat tahoillaan, kävin rauhassa saunassa ja päätin käydä tutustumassa Savonlinnan yöelämään. Paikallisessa lähiöräkälässä viihdyin yhden pienen tuopin ajan, aika karu paikka... you know vanhahkot tuulipukuiset tai pitkätoppatakkiset elämäänsä tympääntyneet juopuneet naiset... melkoista työläiskielenkäyttöä, ei sytyttänyt. Saattoi olla ensimmäinen ja harvalukuinen vierailu kyseisessä paikassa, vaikka tiskin takaa tulikin hyvää ja ystävällistä palvelua. Taksilla päräytin sitten kaupunkiin, Sillansuussa tapasin pari tuttua ja Seurahuoneella muutaman lisää. Tuskin tulee kovin usein talviaikaan tuonnekaan eksyttyä. Kesä onkin sitten asia erikseen :-).

Nyt opetellaan sitten asumaan kaupungissa, vaikka aamuisin tikat puita pärräyttelevätkin ja varikset raakkuu kuin korvessa konsanaan :-)