Ikävä vaivaa

Erinäisten tapahtumien kautta törmäsin taas tummempiin osiin omassa sielunmaisemassani. Olen viimeaikoina huomannut olevani useammin ja useammin "se sinkku", erilaisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa. Sinkku, tai oikeamminkin eronnut kehäraakki. Joo, kuulostaa itsesäälittävältä, ja varmasti sitä se onkin. Säälin nimittäin itseäni tässä ja nyt, vähän.

Eihän elämässäni noin ylimalkaan ole hirveästi valittamista, omituisia kipuja lukuunottamatta. On upeat tyttäret, työpaikka, uusi mukava asunto, kohtuullinen toimeentulo, ystäviäkin. Lasten kanssa tulen kai ihan hyvin toimeen, vaikka tiettyjä näkemyseroja aina välillä ilmeneekin.
Tätä nykyä nukkuminenkin on aika hyvässä mallissaan. Siis pitäisi olla periaatteessa tyytyväinen, vaan kun jotain puuttuu.

Kaipaan aikuista naista, en varsinaisesti naista ystäväksi, niitäkin minulla on useampia. Kaipaan naista, fyysisesti, kumppaniksi, jakamaan ajatuksia, juttelemaan mielipiteistä, nukkumaan vieressä. Tuolle on kai olemassa ihan oma terminsä, parisuhde! Miten mukavalta tuntuisikaan ajatus ja tietoisuus siitä, että jossain on joku, joka välillä kaipaisi, ajattelisi ja laittaisi hellyttäviä siirapilla kuorrutettuja viestejä. Tai soittaisi ja sanoisi tulevansa käymään, istumaan iltaa, juttelemaan, hellimään. Hmmm, tuntuu siltä, että inhorealisti minussa on nyt talvihorroksessa tai pakkolomalla, nuo yllämainitut ajatukset kun eivät ole omaa perusajatteluani. Tai eivät ole olleet pitkiin aikoihin.

Minulla ei ole kuitenkaan mitään kiirettä tai tarkoitusta rakentaa elämääni kokonaan uusiin kulisseihin, en tunne tarvetta rakentaa yhteistä pesää kenenkään kanssa. En halua itse rajoittaa muiden tekemisiä, enkä halua ihan kokonaan luopua tästä omasta vapaudestanikaan. Jännä juttu sinällään, viimeaikoina olen menettänyt kiinnostuksen lähteä esim. baanalle, kun olen huomannut sen yksinäisyyden siellä entisestään pahenevan. Eikä minulta enää löydy paukkuja lähteä tekemään itseäni tykö naisille, leikkimään mitään riikinkukkoa. Senkaltainen "kilpailu" suosiosta ei vaan jostain syystä tunnu hyvältä. Tiedän toki, ei minua kukaan tule täältä kotoa hakemaan, eli siinä suhteessa oravanpyörä alkaa olla keksitty uudelleen.

Niin moni on minulle sanonut, että "...odota vaan, jostain elämääsi ilmestyy joku, koska olet fiksu ja mukava tyyppi". Jooo... pitäisiköhän se tatuoida tuohon otsaan tai kantaa mukana bandrollia "Timo on hyvä tyyppi". Kun ei ainakaan vielä ole jonoa tuonne oven taakse ilmestynyt. Olen minä kuitenkin jotain yrittänyt, monella taholla. Tehdä tiettäväksi, että olen vapaa, en ihan ceestä ja että osaan ajatella omillakin aivoillani. Ei tunnu tehoavan... ja silti jätän riikinkukon vaatteet pukematta, perkele.

On kai vain hiljaisesti hyväksyttävä, että jatkossakin olen, parisuhdemielessä, vain itseni kanssa 24/7, oli se sitten kivaa tai ei.

Ei kai tällaisia ajatuksia pitäisi keväällä olle, eihän?!

Hyvää Naistenpäivää!