Lamaa lättyyn

Pitkällinen projektini alkaa kääntyä loppusuoralle. Kohtuullisen, tai siis kohtuuttoman vuokran takia olen siis vääntänyt asuntokauppaa muutaman kuukauden. Nyt aletaan olla sitten tilanteessa, että asiaa viedään eteenpäin.

Neuvottelen vielä kahden pankin kanssa lainaehdoista, marginaaleista ja muusta siihen liittyvästä. Pientä vääntöä on asian tiimoilta, osa periaatteellisia ja osa ihan suoraan rahallisia. Asunnon hintaneuvottelut on käyty, myyjä hyväksyi viimeisimmän tarjoukseni, eli tietenkin lupasin liikaa, mutta kun jossain on asuttava.

Kaupantekopäiväksi on sovittu 6.2 ja asunnon pitäisi olla tyhjä 22.2 mennessä. Hiihtolomaviikko meneekin sitten mahdollisiin maalaustalkoisiin ja tavaran roudaamiseen. Helvetisti sitä on ehtinyt n. 1,5 vuoteen taas kertyä. Tuskaa taas, kun paljon on sellaista, mitä ei viitsisi heittää kaatopaikalle, mutta paljon muitakaan paikkoja ei ole. Nykyisin kukaan ei enää edes osta käytettyä tavaraa, täällä siis mikään lama ole, perhana.

Vaikka laskimella ja paperilla katsottuna perusasumiskustannukset laskeekin, veroale alkaa vaikuttamaan, asuntolainan myötä jopa enemmänkin ja työmatkakustannukset vähintään puolittuvat, silti on hiukan arveluttava fiilis, kun on ehtinyt tottua tähän velattomaan olotilaan. Katoaa tietty keveys elämästä. Mutta toisaalta, jatkossa sitä kuitenkin maksaa omaansa, pikkupalasissa, mutta silti. Ja ehkä, jos joitain vuosia saa homman menemään kunnialla, tilanne muuttuu ja saa vähintään omansa takaisin. Asunto on minulle kuitenkin enemmänkin osa elämää kuin sijoituskohde. Minä olen aika huono, pitkän tähtäimen talousasioissa, kuitenkin.

Jatkossa sitten pääsen oikeasti kommentoimaan Savonlinnan ohikulkutietäkin, tähän asti naapurikuntalaisena olen vaan sivusta vähän seuraillut. Ja onhan nyt erilaisia tapahtumia ja aktiviteettejä paljon lähempänä, vaikka en tiedä tuleeko niissä sen enempää käytyä. Teatteriin lähden kyllä, kun seuralainenkin lupautui mukaan :-).

Lapsoset on tietenkin tässä vaiheessa myöskin huuli pyöreänä. Nyt kun asia alkaa materialisoitua, alkaa ne ensimmäiset muutosvastarinnan taimet päätään nostaa "ei se tunnukaan enää mukavalta, ei ole kavereita, miten se koulu sitten...". Enkä voi kieltää, etteikö itselläni ole vähän samansuuntaisia ajatuksia, sen verran pitkä historia minulla on Kerimäellä asumisesta. Sosiaalinen ympäristö tulee muuttumaan, se on tavallaan vähän pelottavaa. Mennessään näkee.

Mielenkiintoinen hetki asunnon hankkimisen osalta, kun työpaikalla alkaa YT-neuvottelut piakkoin... yritän silti luottaa siihen, ettei koko talous romahda. Olisi mukavaa, jos ei tarvitsisi heti pankin kanssa neuvotella lyhennysvapaista... siis sitten kun ne alkaa.

Uutta kohti!