Lomautukset kasvattaa

Mutta mitä lomautukset varsinaisesti kasvattaakaan? Hyvä kysymys.

Itselleni ensimmäinen tieto lomautusten alkamisesta kuluvan vuoden huhtikuussa oli aikamoinen shokki. Ajatukset leijaili hetken aikaa ahdistuksen ja epätoivon välimaastossa, pudotakseen sitten alkamisajankohtana syvälle kaivoon. Ensimmäinen "pitkä viikonloppu" oli mielelle ja itsetunnolle varsin kova koetus. Päällimmäisenä oli tietenkin tunne, että työnantaja v*tut välittää duunareista, lojaalisuudesta, kokemusvuosista, ammattitaidosta tai yleensäkään mistään muusta kuin omista bonuksistaan.
Vaikka tuossa vaiheessa ymmärsin, siis tajusin, varsin hyvin sen, että kun töitä ei ole, jossain on säästettävä ja keinot on työnantajallakin vähissä, silti lomautuspaperi oli omissa käsissä kuin käytetty vessapaperin pala. Paska paperi. Mutta kun ei mikään auttanut, oli tilanteeseen jotenkin vaan sopeuduttava. Huoli painoi talouden kannalta, mukavaa menettää 40% työtulot täässä vaiheessa, kun on naittanut itsensä pankin kanssa mittaamattomaksi ajaksi eteenpäin. Tietenkin tiedossa oli, työttömyyskassan kautta korvauksia on tulossa, mutta ei tarkempaa tietoa siitä, miten paljon (tai siis vähän), milloin ja miten kauan. No, mennessään näkee. Vaikka ei varsinaista taloudellista ahdinkoa ollutkaan ihan heti nurkan takana näkyvillä, kyllä se silti vähän arvelutti.

No, korvausten määrä, aikataulu, toistuvuus sun muut selvisi sitten aikanaan, ja huonomminkin olisi voinut käydä. Mutta se on oma tarinansa.

Mutta sitten itse aiheeseen. Omalta kohdaltani tuo ensimmäinen lomautusviikonloppu oli siis aika ankea, pakko myöntää. Mutta kun siitä oli selvinnyt kunnialla, ilman suruun ryyppäämistä tai muutakaan dramaattista, niin koitti aika uusi. Kolmen päivän mittainen työviikko oli yllättäen aika makeeta. Sitä aloitti työt tiistaina normaalisti maanantai-fiiliksillä, seuraavana päivänä olikin jo keskiviikko ja saunailta. Torstai toivoa täynnä, varsinkin kun tiesi, ettei perjantaina tarvinnutkaan pomppia kukonlaulun aikaan ylös. Hmmm, ei paha. Ja kun sunnuntai-iltana katseli telkkaria, tajusi, että onkin ihan sama, mitä kello on tai ei ole mitään väliä, nukuttiko vai ei. Ihan sama, kun ei ollut aamulla herätystä. Ihan alkuaikoina kävi kyllä mielessä, että pitkät viikonloput mahdollistavat myös hiukan riskialttiin punkkukierteen normaaliviikonloppuja paremmin. Siihen en kuitenkaan ole sortunut, torstai ja sunnuntai on kuitenkin edelleen päiviä jolloin viiniä ei tissutella. Eli alkoholin kulutus ei ole vapaista huolimatta lisääntynyt, hyvä niin.

Nyt kun tätä 3-päiväistä on jatkunut about seitsemän kuukautta, tästä on tullut ihan normaalia eloa. Olin jo hetken tavallaan harmissani, kun lomautukset oli ajoitettu kestämään vuoden loppuun. Siis harmissani siitä, että tämä ilo loppuu pian. Nyt kuitenkin viime viikolla oli uudet YT-neuvottelut, joiden perusteella työtilanne ei ole parantunut, eli lomautukset jatkuvat, elleivät jopa lisäänny. No, oman tehtävänkuvani perusteella olisi aikamoinen riski yrityksen johdolta lomauttaa minut kokonaan, mutta kaikki on mahdollista. Nykytilanteen jatkuminen sopii minulle ihan hyvin, ja jos vapaa-aika lisääntyy, sekään ei ole katastrofi. Huono juttu sinänsä, mutta sen kanssa pystyy kyllä elämään jonkin aikaa.

Nyt olen muutamien muiden lomautettujen, ei pelkästään omien työkavereiden, kanssa juteltuani, huomannut että en ole tämän hetkisen ajatusmallini kanssa yksin. Moni lomautettu on todennut, että aiemman hektisen häsläämisen päälle säännöllisesti toistuvat vapaat on itse asiassa tehneet vain hyvää. Parisuhteelle, lasten parissa vietetylle ajalle, omille harrastuksille, lepäämiselle. Varsin moni lomautetuista suorastaan odottaa omaa vapaavuoroaan eikä kokonaan lomautetutkaan ole pahemmin toimistojen ovia kolkuttelemassa.

Yrityksille tämä härdelli saattaa kyllä tuoda tullessaan ikäviäkin yllätyksiä. En olisi kovinkaan hämmästynyt, jos varsinkin nuoremmat työntekijät aikansa tätä katsottuaan oikeasti pistävät palikat ns. riviin, ja hakeutuisivat töihin johonkin muualle. Ei tästä maailmasta kuitenkaan vielä ole kaikki työt loppu, ja kaipa tämä taantuma jossain vaiheessa lopppuu. Siinä tilanteessa huonosti työntekijöistään huolta pitäneet firmat joutuvat ehkä huomaamaan, että hyvästä porukasta pääsee helposti irti, mutta tilalle ei saata olla yhtä hyvää tulossa.

Itseni kaltaisille, jo tänne kypsään ikään ehtineille, tilanne ei juurikaan anna mahdollisuuksia työpaikan vaihtoon, mutta herättää kyllä ajatuksia siitä, onko tämä nykyinen duuni sitten sitä, mitä haluaa lopun työikänsä vääntää. Vai olisiko vielä jotain muuta...

Näitä ajatellen, hyvää yötä.