Valitus seis!

Ettei menisi koko ajan valittamiseksi, niin pistetään jotain positiivista väliin. Ollaan menossa kohti kevättä, päivät pitenee ja valon määrä kasvaa. Hyvä niin.

Loosing!

Yksin kotona, yksin punaviiniä, yksin saunaan... olen häviämässä pelin, itseni ja ympäröivän maailman kanssa.

Tämä epäonnistumisen tunne on musertava, ei auta positiiviset ajatukset eikä väkinäinen hymy.

Pettymysten kiveämälle tielle ei enää jaksaisi ottaa lisää, mutta niitä silti tarjotaan katkeamatta.

Ei riittänyt voimavarat tai sielu lähettää ystävälle kutsua tulla istumaan iltaa, pelko kieltävästä vastauksesta lamaannutti totaalisesti.

Jatkan. Yksin, yksin, yksin.

Onko pakko?

Sainpa eilen puhelun ja tänään muutaman tekstiviestin. Nuo kaikki oli sisällöltään sellaisia, että heräsi kysymys mitä kaikkea ihmisen pitää sietää?

Jos minua ei kiinnosta tietää tai kuulla jonkun ihmisen asioista yhtään mitään, miksi niitä minulle toistuvasti tuputetaan! Mikä sylkykuppi tai keittiöpsykologi minä olen! En tunne tarvetta auttaa, kuunnella, opastaa, tukea tai oikeastaan mitään muutakaan sellaista henkilöä kohtaan joka on loukannut minua sielun syvimpään pohjaan.

Valssi Anteeksi Ikinä

-Viikate-


Oman minän ja itsetunnon rippeiden koossapitäminen on tässä tilanteessa ihan riittävän vaikeaa ja voimia vievää, tähän ei vaan mahdu ylimääräistä painolastia.

Vuosikertaa

Tässä vuodessa ei ole ollut omalle kohdalle juurikaan hyvää.

Loppumaton kipu, huoli läheisistä, väsymys ja pohjaton yksinäisyys.
Olisiko tuleva vuosi parempi!

Peili

Jostain syystä peilistäni katsoo vastaan kolme veetä. V.V.V.

Vanha; mies joka on ohittanut parhaat vuotensa, aiemmin ikäistänsä nuoremman näköiseksi kehuttu. Nyt kuva kertoo karua totuuttaan, poissa on toiveikkuus, intohimo ja haaveet. Mihin ne katosivat?

Väsynyt; silmiä ei jaksa avata kokonaan auki, näkemään ja kokemaan elämäniloa tai huumaavaa staminaa. Aamu aamun jälkeen sängystä nouseminen on tullut koko ajan vaikeammaksi. Päivät kuluu, ja kuluttaa, eikä mitään valmista tunnu syntyvän. Kun ei jaksa, niin ei jaksa. Mihin voima on mennyt?

Vihainen; oma saamattomuus, loppumaton kipu, arjen musertava voima, tekee vihaiseksi. Tässäkö on palkinto kaikesta yrittämisestä ja tekemisestä. Mihin katosi hymy ja nauru?

Joskus nuorena pelkäsin, että meteoriitti iskeytyy päähäni... nyt välillä melkein toivon, että niin tapahtuisi. Onneksi on kuitenkin ihastuttavat, kuluttavat ja hurmaavat lapset ja lapsenlapset, jotain todellista ja käsinkosketeltavaa hyvää. Syy nousta, jatkaa, oppia ja opettaa.

Itkettää, mutta onneksi nykyisin mieskin saa itkeä. Ainakin silloin kun kukaan ei näe.

Viimeinen laulu -Maija-

Ei mene hyvin.

Jumalauta.

Alkaa olla huumorintaju koetuksella. Tai eikä ala, on loppunut jo aikaa sitten.

Viime kesä meni saatanan kipeiden polvien kanssa, tänä kesänä sitten ihan uusi juttu. Molemmissa jaloissa päkiät on helvetin kipeät, kävely tuottaa jo aika paljon tuskaa. Syy ei ole selvillä, reumapolillekin pääsen vasta kuukauden päästä. Vitun vittu. Jos olisi pistooli, ampuisin perkele molempiin jalkoihin reiät, niille ainakin pitäisi jonkun tehdä jotain.

Elämä on yksinäistä, tylsää ja tarkoituksetonta olemista, itse asiassa ihan paskaa! Sanoisin että "I need this like I need a hole in my head"!

Hevosenlehmänvittu! Tungen positiivisen ajattelunkin hanuriin, perkele! Mitä vitun väliä on yrittää yhtään mitään, kun kaikki paska kaatuu päälle eikä karkuun pääse millään.

Puhtaat valkeat hatut

Pieni tauko on ollut kirjoittamisessa, mutta korjataan se tässä ja nyt.

Tämä jaaritus tulee vähän jälkijunassa, mutta ei se aiheen sisältöä mitenkään vähennä. Piia, n. yhdeksän vuoden uurastuksen päätteeksi, kirjoitti tänä keväänä ylioppilaaksi. LOISTAVAA!! Tiukkaa vääntämistä, itseohjattua opiskelua, hermojen menettämistä, kiukunpuuskia, onnistumisen iloa ja lopuksi, päähän valkoisena hohtava lakki.

Vakuuttava suoritus oli, aviomiehen, kahden pienen tuholaisen, parin koiran ja kissan sisältävän perheen äitinä tehtävä ei ollut helppo. Silti lopputulos oli todella hieno, ja oikeasti juhlan arvoinen.



Paljon onnea Rakas Tyttäreni, ja menestystä tuleviin haasteisiin!

Siinäpä se koko lauma, viimeisin vielä ilman lakkia, mutta ajastaan, ajastaan... :-)