Ei mene hyvin.

Jumalauta.

Alkaa olla huumorintaju koetuksella. Tai eikä ala, on loppunut jo aikaa sitten.

Viime kesä meni saatanan kipeiden polvien kanssa, tänä kesänä sitten ihan uusi juttu. Molemmissa jaloissa päkiät on helvetin kipeät, kävely tuottaa jo aika paljon tuskaa. Syy ei ole selvillä, reumapolillekin pääsen vasta kuukauden päästä. Vitun vittu. Jos olisi pistooli, ampuisin perkele molempiin jalkoihin reiät, niille ainakin pitäisi jonkun tehdä jotain.

Elämä on yksinäistä, tylsää ja tarkoituksetonta olemista, itse asiassa ihan paskaa! Sanoisin että "I need this like I need a hole in my head"!

Hevosenlehmänvittu! Tungen positiivisen ajattelunkin hanuriin, perkele! Mitä vitun väliä on yrittää yhtään mitään, kun kaikki paska kaatuu päälle eikä karkuun pääse millään.

Puhtaat valkeat hatut

Pieni tauko on ollut kirjoittamisessa, mutta korjataan se tässä ja nyt.

Tämä jaaritus tulee vähän jälkijunassa, mutta ei se aiheen sisältöä mitenkään vähennä. Piia, n. yhdeksän vuoden uurastuksen päätteeksi, kirjoitti tänä keväänä ylioppilaaksi. LOISTAVAA!! Tiukkaa vääntämistä, itseohjattua opiskelua, hermojen menettämistä, kiukunpuuskia, onnistumisen iloa ja lopuksi, päähän valkoisena hohtava lakki.

Vakuuttava suoritus oli, aviomiehen, kahden pienen tuholaisen, parin koiran ja kissan sisältävän perheen äitinä tehtävä ei ollut helppo. Silti lopputulos oli todella hieno, ja oikeasti juhlan arvoinen.



Paljon onnea Rakas Tyttäreni, ja menestystä tuleviin haasteisiin!

Siinäpä se koko lauma, viimeisin vielä ilman lakkia, mutta ajastaan, ajastaan... :-)

Hormoonejako?

Onkohan lepän siitepölyssä tai katujen hiekoitushiekan seassa jotain omituista hormoonia?? Kun aina näin keväisin iskee ihmeellinen autokuume. Taas!

Nykyinen auto on ihan ok, toimiva ja ihan käyttökelpoinen, mutta mutta... Ei se itse asiassa alunperinkään tuntunut ihan minulta, mutta annoin enemmän painoarvoa järkisyille. Hyvin tuo on palvellut pari vuotta.

Erehdyin kuitenkin aikani kuluksi katselemaan paikallisten liikkeiden tarjontaa, ja eikös tietenkin sattunut silmiin pari aika mielenkiintoista autoa. Toinen on ikuinen haaveni, eli Bemari (joskaan ei se valkoinen) ja toinen uusi tuttavuus, upean vihreä Fiesta, mallia 2010. Aika kivan näköinen peli, varusteetkin kohdallaan, kun on ollut esittelyautona. Ja nyt sitten joutuu miettimään ja laskeskelemaan... saas nähdä miten äijän käy, kunhan pääsen koeajolle ja vähän parempaan tutustumiseen.

Huh huh, on tää aina niin tätä!

Löhöilyn loppu

Jäljellä enää yksi lomautuspäivä ja sitten alkaa taas tosivääntö. Firmassa on otettava käyttöön konsernin uuusi ERP-järjestelmä, aikataulu ei ole yhtään sen tiukempi kuin että vuoden 2011 alussa pitää olla homma tulilla. Hiukan saattaa tulla kiirettä ja päänvaivaa.

Positiivista on se, että alkoikin jo pikkuisen maistua puulta nuo pitkät viikonloput ja talouspuoli alkoi saada osumaa päivärahan määrän alenemisen takia. Lomaakin kertyy nyt muutama päivä lisää, mutta onkin kokonaan eri asia milloin lomia pystyy viettämään. No, painetaan kun tarve niin vaatii.

Tämän alkavan projektin tekee mielenkiintoiseksi se, että konsernin järjestelmään ei ole saatavissa juurikaan tukea mistään, eikä varsinkaan suomeksi, joka tekee mm. taloushallinnan lokalisoinnista varsin mielenkiintoisen ja haastavan tehtävän. 4/5 hengen työryhmällä riittää siis purtavaa loppuvuodeksi. Konserni toimittaa ainoastaan ns. Core Modulen, kaikki muu jää yksiköiden omaksi tehtäväksi. Hurjaa!!

Kaikesta huolimatta, aurinko paistaa ulkona, aamuisin linnut sirkuttaa jo varsin toiveikkaan oloisesti ja ehkä tämän "oikean" talven selkä sittenkin on taittumassa. Ehkä!

Kesäloman puoliintumisaika

Tuli tänään todetuksi, että kesäloman ja kesälomarahan puoliintumisaika on n. 6 kuukautta. Iloinen yllätys oli, 40% lomautettuna minulle ei kerrykään normaalisti 2,5 pv/kk lomaa. Se siitä sitten!

Saatana, on omasta mielestäni tullut osallistuttua näihin "taloustalkoisiin" jo ihan riittävästi, mutta minultahan sitä ei kysytä.

Raskailla mielin haaveilemaan unesta...

Ajan lyhyt historia, osa 2009

Jos summaisi lyhyesti taaksejäänyttä vuotta.

Alkuvuosi meni hyvin pitkälti asuntoasioiden kanssa tanhutessa. Mietintää, pähkäilyä, laskentaa... ja lopputulemana "avioliitto" pankin kanssa. Asunto tuli ostettua. Mukava, itseni oloinen ja näköinen. Sijainti ei ihan sitä mitä olin hakemassa, mutta huonompikin voisi olla. Tämä kuitenkin tuntuu kodilta, se lienee tärkeintä.

Kevät oli sitten sisustamisen aikaa, mukavaa ja kallista puuhaa. Ja tietenkin kevät latasi kovia paineita tulevaa kesää varten. Vakaa aikomus oli saada tähän aikuisyksinäisyyteen jonkinlainen muutos, ja se pyöri päässä varsin voimakkaana koko kevään. Taisi pyöriä liiankin kanssa, selkeästi lipsahti ylikunnon puolelle. Keväällä alkoi myös ikävästi polve oireilemaan, mutta ajattelin muuttorasitusten paranevan itsekseen ajan kanssa. Olin hiukan väärässä.
Kevät toi tullessaan myös yhden aiemmin kokemattoman asian, eli laman myötä iski lomautukset päälle. Hitto, 3-päiväiseen siis. Se oli alussa ankeaa, ajatuksen tasolla, mutta jatkossa osoittautui kuitenkin mielenterveydelle ja yleiselle olemiselle ihan positiiviseksi asiaksi. Talouteen se toki vaikutti jonkin verran, jäi sitten Ranskassa käymättä.

Kesä alkoi ihan mukavissa merkeissä, säätilat lämmetessään antoivat uutta pontta koko eloon ja olemiseen. Fillarilla tuli ajeltua Lipalle, töihin, Pölkylle ja milloin mihinkin. Jotenkin nuo keväiset paineet nopeutti kesän kulumista, tuntuu jälkikäteen, ettei itse kesästä oikeastaan päässyt nauttimaan ollenkaan, se vain lipui ohi. Alkukesällä aikaa meni näytelmän kanssa ja loppukesä ikävästi kipeiden polvien kanssa tuskaillen. Aikuisyksinäisyys iski loppukesästä oikein tosissaan, mikä hitto siinä maksaa, ettei normaalille miehelle mikään kelpaa, tai ettei normaali mies kelpaa kenellekään!
Positiivista kesässä oli silti paljonkin. Ninnin lakkiaiset ja myöhemmin tieto yliopistopaikan saamisesta veti mieltä ylöspäin. Muutenkin likkojen kanssa tultiin edelleen hyvin juttuun.

Syksyllä jännitti ensinnäkin Hetan (Annin) uudessa koulussa aloittaminen. Mutta se meni kyllä aivan loistavasti. Käytiin kesällä tutustumassa kouluun, neiti tuntui tykkäävän ympäristöstä saman tien, ja hienot ne olikin, juuri remontoituna. Koulumenestys jatkui lähes entisenlaisena, muutama aine pääsi Hetalta vähän lipsumaan, muttei mitään katastrofia silti näkynyt. Eikä näy vieläkään.
Ninni ja Mutkat muuttivat elokuun lopulla Joensuuhun, se oli myös kokonaan uusi tilanne. Sain vihdoin sen makkarin omaan käyttööni, mutta samalla läksi Hetalta tärkeä kumppani ja kaveri matkan päähän. Muuttopäivänä alkoi kyllä ensimmäiset Joensuu-reissut neidillä mielessä pyöriä.
Syksyyn sattui myös muutama hyvin miellyttävä tapahtuma tuolla parisuhde-rintamalla. Muutama oikein mukava ilta täällä ja päälle kutsu häihin Imatralle. On se vaan tuo ihon kosketus valtavan voimakas asia.

Talvea sitten odoteltiinkin aika pitkään, jossain vaiheessa näytti jo siltä, että mustaa Joulua pukkaa. Kerkesi luonto kuitenkin hoitaa senkin asian kuntoon, hyvin oli jouluista Jouluna, niinkuin asiaan kuuluukin. Itse aatto vietettiin Joensuussa, ja oli sitä taas mukavaa seurata, miten nuo lapset, ikään katsomatta, olivat enemmän tai vähemmän täpinöissään koko härdellin takia. Itse yritin olla ottamatta paineita, ja aika hyvin siinä onnistunkin, lukuunottamatta muutamaa retkahdusta. Inhorealistina lahjojen hankinta teetti taas töitä, kun halusin antaa kaikille jotain sellaista, joka on myös hyödyllinen. Sellaisista lahjoista jää vähän puuttumaan se itse "lahja".
Kinkku ja kalkkunarulla oli ehkä best ever, vaikka itse sanonkin. Loistava valinta oli ottaa vähän peruskinkkua parempaa materiaalia, ja paistaminenkin meni tällä kertaa täysin nappiin.
Mukava Joulu, kiitos lasten tonttu-uurastuksen, lahjat on jo näytillä. Itseni "lahjoin" parilla vähän arvokkaammalla asialla, uusi järjestelmäkamera ja PS3 oli tarkoitettu lievittämään tiettyä pahaa mieltä, onnistuneestikin.

Nyt on Uusi Vuosi vaihtunut, upeat ilotulitukset käytiin Hetan kanssa katsomassa, vaikka sormethan siellä meinasi paleltua. Monta asiaa pienessä mielessä yritän nollata ja aloittaa tämän vuoden rakentamisen puhtaalta pöydältä.

Hyvää Uutta Vuotta meille kaikille!

Lomautukset kasvattaa

Mutta mitä lomautukset varsinaisesti kasvattaakaan? Hyvä kysymys.

Itselleni ensimmäinen tieto lomautusten alkamisesta kuluvan vuoden huhtikuussa oli aikamoinen shokki. Ajatukset leijaili hetken aikaa ahdistuksen ja epätoivon välimaastossa, pudotakseen sitten alkamisajankohtana syvälle kaivoon. Ensimmäinen "pitkä viikonloppu" oli mielelle ja itsetunnolle varsin kova koetus. Päällimmäisenä oli tietenkin tunne, että työnantaja v*tut välittää duunareista, lojaalisuudesta, kokemusvuosista, ammattitaidosta tai yleensäkään mistään muusta kuin omista bonuksistaan.
Vaikka tuossa vaiheessa ymmärsin, siis tajusin, varsin hyvin sen, että kun töitä ei ole, jossain on säästettävä ja keinot on työnantajallakin vähissä, silti lomautuspaperi oli omissa käsissä kuin käytetty vessapaperin pala. Paska paperi. Mutta kun ei mikään auttanut, oli tilanteeseen jotenkin vaan sopeuduttava. Huoli painoi talouden kannalta, mukavaa menettää 40% työtulot täässä vaiheessa, kun on naittanut itsensä pankin kanssa mittaamattomaksi ajaksi eteenpäin. Tietenkin tiedossa oli, työttömyyskassan kautta korvauksia on tulossa, mutta ei tarkempaa tietoa siitä, miten paljon (tai siis vähän), milloin ja miten kauan. No, mennessään näkee. Vaikka ei varsinaista taloudellista ahdinkoa ollutkaan ihan heti nurkan takana näkyvillä, kyllä se silti vähän arvelutti.

No, korvausten määrä, aikataulu, toistuvuus sun muut selvisi sitten aikanaan, ja huonomminkin olisi voinut käydä. Mutta se on oma tarinansa.

Mutta sitten itse aiheeseen. Omalta kohdaltani tuo ensimmäinen lomautusviikonloppu oli siis aika ankea, pakko myöntää. Mutta kun siitä oli selvinnyt kunnialla, ilman suruun ryyppäämistä tai muutakaan dramaattista, niin koitti aika uusi. Kolmen päivän mittainen työviikko oli yllättäen aika makeeta. Sitä aloitti työt tiistaina normaalisti maanantai-fiiliksillä, seuraavana päivänä olikin jo keskiviikko ja saunailta. Torstai toivoa täynnä, varsinkin kun tiesi, ettei perjantaina tarvinnutkaan pomppia kukonlaulun aikaan ylös. Hmmm, ei paha. Ja kun sunnuntai-iltana katseli telkkaria, tajusi, että onkin ihan sama, mitä kello on tai ei ole mitään väliä, nukuttiko vai ei. Ihan sama, kun ei ollut aamulla herätystä. Ihan alkuaikoina kävi kyllä mielessä, että pitkät viikonloput mahdollistavat myös hiukan riskialttiin punkkukierteen normaaliviikonloppuja paremmin. Siihen en kuitenkaan ole sortunut, torstai ja sunnuntai on kuitenkin edelleen päiviä jolloin viiniä ei tissutella. Eli alkoholin kulutus ei ole vapaista huolimatta lisääntynyt, hyvä niin.

Nyt kun tätä 3-päiväistä on jatkunut about seitsemän kuukautta, tästä on tullut ihan normaalia eloa. Olin jo hetken tavallaan harmissani, kun lomautukset oli ajoitettu kestämään vuoden loppuun. Siis harmissani siitä, että tämä ilo loppuu pian. Nyt kuitenkin viime viikolla oli uudet YT-neuvottelut, joiden perusteella työtilanne ei ole parantunut, eli lomautukset jatkuvat, elleivät jopa lisäänny. No, oman tehtävänkuvani perusteella olisi aikamoinen riski yrityksen johdolta lomauttaa minut kokonaan, mutta kaikki on mahdollista. Nykytilanteen jatkuminen sopii minulle ihan hyvin, ja jos vapaa-aika lisääntyy, sekään ei ole katastrofi. Huono juttu sinänsä, mutta sen kanssa pystyy kyllä elämään jonkin aikaa.

Nyt olen muutamien muiden lomautettujen, ei pelkästään omien työkavereiden, kanssa juteltuani, huomannut että en ole tämän hetkisen ajatusmallini kanssa yksin. Moni lomautettu on todennut, että aiemman hektisen häsläämisen päälle säännöllisesti toistuvat vapaat on itse asiassa tehneet vain hyvää. Parisuhteelle, lasten parissa vietetylle ajalle, omille harrastuksille, lepäämiselle. Varsin moni lomautetuista suorastaan odottaa omaa vapaavuoroaan eikä kokonaan lomautetutkaan ole pahemmin toimistojen ovia kolkuttelemassa.

Yrityksille tämä härdelli saattaa kyllä tuoda tullessaan ikäviäkin yllätyksiä. En olisi kovinkaan hämmästynyt, jos varsinkin nuoremmat työntekijät aikansa tätä katsottuaan oikeasti pistävät palikat ns. riviin, ja hakeutuisivat töihin johonkin muualle. Ei tästä maailmasta kuitenkaan vielä ole kaikki työt loppu, ja kaipa tämä taantuma jossain vaiheessa lopppuu. Siinä tilanteessa huonosti työntekijöistään huolta pitäneet firmat joutuvat ehkä huomaamaan, että hyvästä porukasta pääsee helposti irti, mutta tilalle ei saata olla yhtä hyvää tulossa.

Itseni kaltaisille, jo tänne kypsään ikään ehtineille, tilanne ei juurikaan anna mahdollisuuksia työpaikan vaihtoon, mutta herättää kyllä ajatuksia siitä, onko tämä nykyinen duuni sitten sitä, mitä haluaa lopun työikänsä vääntää. Vai olisiko vielä jotain muuta...

Näitä ajatellen, hyvää yötä.