Mutta mitä lomautukset varsinaisesti kasvattaakaan? Hyvä kysymys.
Itselleni ensimmäinen tieto lomautusten alkamisesta kuluvan vuoden huhtikuussa oli aikamoinen shokki. Ajatukset leijaili hetken aikaa ahdistuksen ja epätoivon välimaastossa, pudotakseen sitten alkamisajankohtana syvälle kaivoon. Ensimmäinen "pitkä viikonloppu" oli mielelle ja itsetunnolle varsin kova koetus. Päällimmäisenä oli tietenkin tunne, että työnantaja v*tut välittää duunareista, lojaalisuudesta, kokemusvuosista, ammattitaidosta tai yleensäkään mistään muusta kuin omista bonuksistaan.
Vaikka tuossa vaiheessa ymmärsin, siis tajusin, varsin hyvin sen, että kun töitä ei ole, jossain on säästettävä ja keinot on työnantajallakin vähissä, silti lomautuspaperi oli omissa käsissä kuin käytetty vessapaperin pala. Paska paperi. Mutta kun ei mikään auttanut, oli tilanteeseen jotenkin vaan sopeuduttava. Huoli painoi talouden kannalta, mukavaa menettää 40% työtulot täässä vaiheessa, kun on naittanut itsensä pankin kanssa mittaamattomaksi ajaksi eteenpäin. Tietenkin tiedossa oli, työttömyyskassan kautta korvauksia on tulossa, mutta ei tarkempaa tietoa siitä, miten paljon (tai siis vähän), milloin ja miten kauan. No, mennessään näkee. Vaikka ei varsinaista taloudellista ahdinkoa ollutkaan ihan heti nurkan takana näkyvillä, kyllä se silti vähän arvelutti.
No, korvausten määrä, aikataulu, toistuvuus sun muut selvisi sitten aikanaan, ja huonomminkin olisi voinut käydä. Mutta se on oma tarinansa.
Mutta sitten itse aiheeseen. Omalta kohdaltani tuo ensimmäinen lomautusviikonloppu oli siis aika ankea, pakko myöntää. Mutta kun siitä oli selvinnyt kunnialla, ilman suruun ryyppäämistä tai muutakaan dramaattista, niin koitti aika uusi. Kolmen päivän mittainen työviikko oli yllättäen aika makeeta. Sitä aloitti työt tiistaina normaalisti maanantai-fiiliksillä, seuraavana päivänä olikin jo keskiviikko ja saunailta. Torstai toivoa täynnä, varsinkin kun tiesi, ettei perjantaina tarvinnutkaan pomppia kukonlaulun aikaan ylös. Hmmm, ei paha. Ja kun sunnuntai-iltana katseli telkkaria, tajusi, että onkin ihan sama, mitä kello on tai ei ole mitään väliä, nukuttiko vai ei. Ihan sama, kun ei ollut aamulla herätystä. Ihan alkuaikoina kävi kyllä mielessä, että pitkät viikonloput mahdollistavat myös hiukan riskialttiin punkkukierteen normaaliviikonloppuja paremmin. Siihen en kuitenkaan ole sortunut, torstai ja sunnuntai on kuitenkin edelleen päiviä jolloin viiniä ei tissutella. Eli alkoholin kulutus ei ole vapaista huolimatta lisääntynyt, hyvä niin.
Nyt kun tätä 3-päiväistä on jatkunut about seitsemän kuukautta, tästä on tullut ihan normaalia eloa. Olin jo hetken tavallaan harmissani, kun lomautukset oli ajoitettu kestämään vuoden loppuun. Siis harmissani siitä, että tämä ilo loppuu pian. Nyt kuitenkin viime viikolla oli uudet YT-neuvottelut, joiden perusteella työtilanne ei ole parantunut, eli lomautukset jatkuvat, elleivät jopa lisäänny. No, oman tehtävänkuvani perusteella olisi aikamoinen riski yrityksen johdolta lomauttaa minut kokonaan, mutta kaikki on mahdollista. Nykytilanteen jatkuminen sopii minulle ihan hyvin, ja jos vapaa-aika lisääntyy, sekään ei ole katastrofi. Huono juttu sinänsä, mutta sen kanssa pystyy kyllä elämään jonkin aikaa.
Nyt olen muutamien muiden lomautettujen, ei pelkästään omien työkavereiden, kanssa juteltuani, huomannut että en ole tämän hetkisen ajatusmallini kanssa yksin. Moni lomautettu on todennut, että aiemman hektisen häsläämisen päälle säännöllisesti toistuvat vapaat on itse asiassa tehneet vain hyvää. Parisuhteelle, lasten parissa vietetylle ajalle, omille harrastuksille, lepäämiselle. Varsin moni lomautetuista suorastaan odottaa omaa vapaavuoroaan eikä kokonaan lomautetutkaan ole pahemmin toimistojen ovia kolkuttelemassa.
Yrityksille tämä härdelli saattaa kyllä tuoda tullessaan ikäviäkin yllätyksiä. En olisi kovinkaan hämmästynyt, jos varsinkin nuoremmat työntekijät aikansa tätä katsottuaan oikeasti pistävät palikat ns. riviin, ja hakeutuisivat töihin johonkin muualle. Ei tästä maailmasta kuitenkaan vielä ole kaikki työt loppu, ja kaipa tämä taantuma jossain vaiheessa lopppuu. Siinä tilanteessa huonosti työntekijöistään huolta pitäneet firmat joutuvat ehkä huomaamaan, että hyvästä porukasta pääsee helposti irti, mutta tilalle ei saata olla yhtä hyvää tulossa.
Itseni kaltaisille, jo tänne kypsään ikään ehtineille, tilanne ei juurikaan anna mahdollisuuksia työpaikan vaihtoon, mutta herättää kyllä ajatuksia siitä, onko tämä nykyinen duuni sitten sitä, mitä haluaa lopun työikänsä vääntää. Vai olisiko vielä jotain muuta...
Näitä ajatellen, hyvää yötä.
torstai 26. marraskuuta 2009
lauantai 7. marraskuuta 2009
Kalaruokaa
Hmmm, eipä ole tullutkaan pitkiin aikoihin tehtyä kalaruokaa, jos kalapuikkoja ei lasketa. Siispä, sattui silmiini kaupassa norjalainen lohifile, 6,90 €/kg. Hyvännäköinen pikkuisen vajaa kiloinen file läksi sitten mukaan. Nyt se lepäilee rauhassa tuolla uunissa. Hyvä tuoksu leviää asuntoon ja vatsa alkaa jo kurnia (.. on siinä kanssa muuten sana).
Perussetillä menen, pintaan siis suolaa, sitruunapippuria, valkosipulijauhetta, sipulijauhetta ja ripaus tilliä. Palanpainikkeeksi keitettyjä perunoita ja kaali-kurkku-omena-ananassalaattia. Juomaksi Hedvigillä punaista limpparia ja/tai Aho-mummon mehua, itse taidan etikettejä suuresti halveksien kaataa pienen lasillisen punaviiniä.
Eiköhän tuolla taas pärjää. Illaksi on eilisestä jäljellä Budabest-suklaata ja pipareita. Joulunodotus on nyt virallisesti avattu, eilen hörpittiin myös glögiä.
Arkinen (siltä se tuntuu myös näin viikonloppuisin) ja jokapäiväinen ruuanlaitto alkaa mättää, jauheliha maistuu pahvilta ja makaroonia en jaksa jatkuvasti keitellä. Ja kun tuo teini tuossa nirsoilee lähes kaiken kanssa, alkaa ns. nyppiä. Ja toisaalta pitäisi saada itsestään joskus irti tekemään jotain uutta ja maukasta... kohta alkaa pataruuat taas maistua :-).
Huomenna Isänpäivän kunniaksi... ehkä johonkin ulos syömään, ei huvita kokata, ehkä.
Perussetillä menen, pintaan siis suolaa, sitruunapippuria, valkosipulijauhetta, sipulijauhetta ja ripaus tilliä. Palanpainikkeeksi keitettyjä perunoita ja kaali-kurkku-omena-ananassalaattia. Juomaksi Hedvigillä punaista limpparia ja/tai Aho-mummon mehua, itse taidan etikettejä suuresti halveksien kaataa pienen lasillisen punaviiniä.
Eiköhän tuolla taas pärjää. Illaksi on eilisestä jäljellä Budabest-suklaata ja pipareita. Joulunodotus on nyt virallisesti avattu, eilen hörpittiin myös glögiä.
Arkinen (siltä se tuntuu myös näin viikonloppuisin) ja jokapäiväinen ruuanlaitto alkaa mättää, jauheliha maistuu pahvilta ja makaroonia en jaksa jatkuvasti keitellä. Ja kun tuo teini tuossa nirsoilee lähes kaiken kanssa, alkaa ns. nyppiä. Ja toisaalta pitäisi saada itsestään joskus irti tekemään jotain uutta ja maukasta... kohta alkaa pataruuat taas maistua :-).
Huomenna Isänpäivän kunniaksi... ehkä johonkin ulos syömään, ei huvita kokata, ehkä.
sunnuntai 1. marraskuuta 2009
Merkkiuskovaisuutta
Minua henkilökohtaisesti alkaa päivä päivältä ottaa enemmän päähän yleisesti vallitseva tila, missä tietoteknisiä laitteita vertaillaan hullunlailla. Windows sitä Macci tätä, Nokia sitä ja iPhone tätä.
Käyttäjät nousevat barrikaadeille kerta toisensa jälkeen, argumentit ei varsinaisesti muutu (... niin, kun ei ne ominaisuudetkaan ihan viikoittain muutu) ja loppujen lopuksi kommenttien sisältö siirtyy itse tekniikoista ja minaisuuksista henkilökohtaisiksi. Siis vittuiluksi.
Mikä ihme siinä on, ettei jokainen voisi tahollaan käyttää sitä omistamaansa laitetta, ilman että naapurin laitetta tarvitsee mollata? Vai onko niin, että sen oman laitteen ominaisuudet ei vastaakaan haluja, ja pettymys on purettava siihen, että kaverilla olevaa härpäkettä mätettään paskakokkareilla sen kun ehditään.
Mökin Miinalle ja/tai Manulle riittää erikoisen hyvin, että esim. puhelin toimii. Sillä voi soittaa, siihen voi soittaa ja jos oikein haluaa brassailla, tekstiviestit suuntaan ja toiseenkin kulkee. Ei tarvita datayhteyksiä, ei tarvita kalentereita (...Allakka toimii edelleen). Ei soiteta musiikkia eikä katsella videoita PUHELIMELLA! Tämän tason laitteissa on valinnanvaraa vaikka kuinka paljon, yksi ostaa Nokialaista, toinen Samsungia, kolmannelle käy Sony Ericsson jne jne. Malleja on loputtomiin kaikilla.
Sitten nämä pahimmat torvensoittajat, ns. ammattilaiset. Ollaan niin tärkeitä, että kapulasta pitää löytyä kaikki mahdolliset kilkkeet, valot ja vitkuttimet. Ja sitten ihmetellään, kun akku kestää puoli päivää, yhteydet katkeilee jatkuvasti, tai että kas perhanaa, karmee puhelinlasku yllättää.
Haa, sitä yleensä saa mitä tilaa. Monessa tapauksessa laittamalla se oma tärkeys johonkin järjelliseen tasoon, elämä helpottuu moneltakin osin. Voi joskus jossain vaikkapa istua laiturin nokassa ja uittaa varpaita vedessä, ilman että toinen käsi hamuaa ja näpeltää sitä monitoimi-äly-mikätahansa kalikkaa. Kokeilkaa joskus.
Omalle kohdalleni on sattunut vain hyviä ja toimivia laitteita, merkkiin ja malliin katsomatta. Kännyköissä, tietokoneissa, DVD-soittimissa jne. Kaikkia niitä olen osannut käyttää, kaikilla niillä olen saanut toimitettua sen mitä minun on yleensä tarvinnut toimittaa. Eikä minin ole tarvinnut toisten laitteita haukkua, kukin näppäilee omaansa, on se sitten hyvä tai ei.
Harvoin tässä maailmassa tapahtuu asioita, joista tiedon saaminen vaikka vasta huomenna pahemmin omaa mikrokosmosta heilauttaa. Ihan oikeasti!
Käyttäjät nousevat barrikaadeille kerta toisensa jälkeen, argumentit ei varsinaisesti muutu (... niin, kun ei ne ominaisuudetkaan ihan viikoittain muutu) ja loppujen lopuksi kommenttien sisältö siirtyy itse tekniikoista ja minaisuuksista henkilökohtaisiksi. Siis vittuiluksi.
Mikä ihme siinä on, ettei jokainen voisi tahollaan käyttää sitä omistamaansa laitetta, ilman että naapurin laitetta tarvitsee mollata? Vai onko niin, että sen oman laitteen ominaisuudet ei vastaakaan haluja, ja pettymys on purettava siihen, että kaverilla olevaa härpäkettä mätettään paskakokkareilla sen kun ehditään.
Mökin Miinalle ja/tai Manulle riittää erikoisen hyvin, että esim. puhelin toimii. Sillä voi soittaa, siihen voi soittaa ja jos oikein haluaa brassailla, tekstiviestit suuntaan ja toiseenkin kulkee. Ei tarvita datayhteyksiä, ei tarvita kalentereita (...Allakka toimii edelleen). Ei soiteta musiikkia eikä katsella videoita PUHELIMELLA! Tämän tason laitteissa on valinnanvaraa vaikka kuinka paljon, yksi ostaa Nokialaista, toinen Samsungia, kolmannelle käy Sony Ericsson jne jne. Malleja on loputtomiin kaikilla.
Sitten nämä pahimmat torvensoittajat, ns. ammattilaiset. Ollaan niin tärkeitä, että kapulasta pitää löytyä kaikki mahdolliset kilkkeet, valot ja vitkuttimet. Ja sitten ihmetellään, kun akku kestää puoli päivää, yhteydet katkeilee jatkuvasti, tai että kas perhanaa, karmee puhelinlasku yllättää.
Haa, sitä yleensä saa mitä tilaa. Monessa tapauksessa laittamalla se oma tärkeys johonkin järjelliseen tasoon, elämä helpottuu moneltakin osin. Voi joskus jossain vaikkapa istua laiturin nokassa ja uittaa varpaita vedessä, ilman että toinen käsi hamuaa ja näpeltää sitä monitoimi-äly-mikätahansa kalikkaa. Kokeilkaa joskus.
Omalle kohdalleni on sattunut vain hyviä ja toimivia laitteita, merkkiin ja malliin katsomatta. Kännyköissä, tietokoneissa, DVD-soittimissa jne. Kaikkia niitä olen osannut käyttää, kaikilla niillä olen saanut toimitettua sen mitä minun on yleensä tarvinnut toimittaa. Eikä minin ole tarvinnut toisten laitteita haukkua, kukin näppäilee omaansa, on se sitten hyvä tai ei.
Harvoin tässä maailmassa tapahtuu asioita, joista tiedon saaminen vaikka vasta huomenna pahemmin omaa mikrokosmosta heilauttaa. Ihan oikeasti!
tiistai 27. lokakuuta 2009
Uneton Savonlinnassa
Olihan taas yö. Tai siis olikos se yleensä ottaen yö!
"Ei se sitten tullutkaan".
"Mikä?"
"Uni"
"Miksei se sitten tullut?"
"Minusta on väärin, ettei tule, varsinkin jos on luvannut"
"Ei sen kuulunutkaan tulla"
"No miksei?"
"Se on absurdia teatteria"
"Minusta viime yö oli absurdia teatteria"
Paitsi että nyt väsyttää ihan saatanasti. Nukuin ehkä n. 3 h, vaikka optimistisesti kävin sänkyyn jo tuossa 23 maissa, mitä ei ole tapahtunutkaan taas aikoihin.
Katselin netistä illan Diilin ja joitain kommentteja päälle. 24 maissa valot pois ja silmät kiinni. Siitä se taistelu sitten alkoi. Klo 01 meni hermot ensimmäisen kerran. Tupakalle ja kone auki. Suunnittelin joitain muutoksia Romu-Heikki -nettisivustoon, noin tunnin verran (haa, sainpas Palaute-osion merkkiongelmankin ratkaistua). Taas valot pois ja silmät umpeen. Vatsassa murisi ja sydän veteli saksanpolkkaa sinne-tänne. Otinpa Propralin, ihan vaan huvikseni. Älyttömän pahanmakuisia tabuja.
Tunnin jaksoin taas, sitten 02 maissa uudelleen tupakalle. Perkele. Uusi MB käteen ja lueskelemaan Windows 7:n kehuja ja jotain muutakin. Heti kun vaan luomi alkoi painaa, valot pois ja pää tyynyyn... perkele, ei nukuta!! Kello oli 03, eli tupakalle. Nyt luovutin ja nappasin nukahtamistabun, ja eikun odottelemaan MB:n parissa, puolisen tuntia. Eikä vaan nukuttanut... tai nukutti, mutta uni ei tarttunut.
Ajattelin mielessäni, miten hemmetissä ihminen voi olla keskellä pilkkopimeää yötä pirteä kuin peipponen, paitsi silmiä pakotti väsymys. Aamulla olin herännyt jo 7.30 enkä edes päiväunia ottanut.
Päätin kuitenkin, että valot pois ja väkisinmakuuta, *ittu! Meni siinä silti ainakin reilu puoli tuntia, ennenkuin sitten vihdoin nukahdin, herätäkseni 07.15 puhelimen herätykseen.
Kyllä oli pitkäveteinen lyhyt yö, ...tana! No, tänään uudella innolla unta metsästämään.
"Ei se sitten tullutkaan".
"Mikä?"
"Uni"
"Miksei se sitten tullut?"
"Minusta on väärin, ettei tule, varsinkin jos on luvannut"
"Ei sen kuulunutkaan tulla"
"No miksei?"
"Se on absurdia teatteria"
"Minusta viime yö oli absurdia teatteria"
Paitsi että nyt väsyttää ihan saatanasti. Nukuin ehkä n. 3 h, vaikka optimistisesti kävin sänkyyn jo tuossa 23 maissa, mitä ei ole tapahtunutkaan taas aikoihin.
Katselin netistä illan Diilin ja joitain kommentteja päälle. 24 maissa valot pois ja silmät kiinni. Siitä se taistelu sitten alkoi. Klo 01 meni hermot ensimmäisen kerran. Tupakalle ja kone auki. Suunnittelin joitain muutoksia Romu-Heikki -nettisivustoon, noin tunnin verran (haa, sainpas Palaute-osion merkkiongelmankin ratkaistua). Taas valot pois ja silmät umpeen. Vatsassa murisi ja sydän veteli saksanpolkkaa sinne-tänne. Otinpa Propralin, ihan vaan huvikseni. Älyttömän pahanmakuisia tabuja.
Tunnin jaksoin taas, sitten 02 maissa uudelleen tupakalle. Perkele. Uusi MB käteen ja lueskelemaan Windows 7:n kehuja ja jotain muutakin. Heti kun vaan luomi alkoi painaa, valot pois ja pää tyynyyn... perkele, ei nukuta!! Kello oli 03, eli tupakalle. Nyt luovutin ja nappasin nukahtamistabun, ja eikun odottelemaan MB:n parissa, puolisen tuntia. Eikä vaan nukuttanut... tai nukutti, mutta uni ei tarttunut.
Ajattelin mielessäni, miten hemmetissä ihminen voi olla keskellä pilkkopimeää yötä pirteä kuin peipponen, paitsi silmiä pakotti väsymys. Aamulla olin herännyt jo 7.30 enkä edes päiväunia ottanut.
Päätin kuitenkin, että valot pois ja väkisinmakuuta, *ittu! Meni siinä silti ainakin reilu puoli tuntia, ennenkuin sitten vihdoin nukahdin, herätäkseni 07.15 puhelimen herätykseen.
Kyllä oli pitkäveteinen lyhyt yö, ...tana! No, tänään uudella innolla unta metsästämään.
sunnuntai 25. lokakuuta 2009
Harmaa sunnuntai
Harmillisia tällaiset harmaat sunnuntait. Kun sää ulkona on harmaa, tahtoo mielikin harmaantua. Sellainen ei ole kivaa ei.
Koko päivän on ollut pimeää, ainoana vähän piristävänä asiana käytiin Heta.... siis Annin kanssa syömässä kiinalaisessa. Yhä vaan edelleen on hyvää ja maukasta siinä Auvisenrinteessä olevassa ravintolassa.
Nyt ulkona ei ole harmaata, siellä on lähes säkkipimeää! Se siis harmaista ajatuksista, loput olkoot ihan pimeitä :-)
maanantai 19. lokakuuta 2009
keskiviikko 7. lokakuuta 2009
Ehostusta
Sainpas sitten pitkään mieltäni vaivanneen asian hoitoon. Notkolantielle muutettuamme koko ajan on ollut iso halu ehostaa varsin ankean oloinen WC hiukan siistimmäksi. Sininen kukkatapetti oli aika karsea, taso kolhuinen ja kaikin puolin epäsiisti.
(Old tapetti)
Eli eikun "peukalo keskellä kämmentä" toimeen. Riipaisin kokeeksi vanhaa tapettia seinästä irti. Hyvin irtosi, eli sitä työtä ei tietenkään voinut jättää puolittaiseksi, vaan kaikki pois. Ninni oli sitä mieltä, että WC näyttää paremmalta vaikka ilman tapettia... Ei näyttänyt.
(No tapetti)
Pakkohan tuolle oli sitten jotain tehdä, yhden illan saattoi katsella raiskatunnäköisiä seiniä. Onneksi löytyi vanhasta Kalliopellontien-aikaisesta varastosta pari rullaa vaaleaa kohokuvioista materiaalia. Ei mitään tyylikästä, mutta hei, kyseessä on kuitenkin vain WC. Tavara oli kaiken lisäksi eri värisävyä, vaikkakin samaa kuosia. En antanut asian haitata.
Oma hommansa oli saada tapetit yksikseen seinälle, kun tuota kokemusta moisesta ei juurikaan ole. Sisä- ja ulkonurkat teki hommasta entistäkin kiehtovampaa, ja meinasi ihan pariin otteeseen hermo mennä. Polvet perkeleet kaiken lisäksi muistuttivat olemassaolostaan, kierukat hoilasi hoosiannaa oikein sielun kyllyydestä.
No, en antanut pienten vastoinkäymisten haitata, vaan liisteröin ne vuodat puoliväkisin seinään. Eikä siitä mikään huono sitten tullut, pyhätyöksi.
(Yes tapetti)
No, nythän se näyttää jo paremmalta... paitsi! Ei se kuitenkaan vielä ollut sitä, mitä olin hakemassa. Olin joskus aikojen alussa ostanut yhdestä saksalaisesta kauppaketjusta kuusi kappaletta upotettavia halogen-valaisimia. Hmmm... siispä suunnittelin valolipan ja pitkän hyllyn peilin alle. Ja eikun Aho-ukin kimppuun, kun omat kalut ja taidot ei ihan riitä (jotenkin alkoi soida Martti Servo päässä). 18 mm mäntyinen liimalevy kaupasta valmiiksi sahattuna, Aholahden verstaalle hoitamaan palikat paikoilleen, reikineen päivineen. Rautakaupasta hiekkapaperia, petsilakkaa ja pensseli. Vähän sovitustyötä kotona ja eikun tummaa väriä pintaan. Vahva oli petsilakan haisu, mutta jälki näytti siltä mitä ajattelinkin.
Alakotilan Pekan sain houkuteltua tekemään sähköasennukset, niin hyvin säännösten mukaan kun vain alan ammattilainen taitaa.
Alakaapit ja tason olin tilannut jo aiemmin, niitä odotellessa asentelin nuo jo valmiit tavarat paikoilleen. Aika tyylikäs tuli, vaikka itse sanonkin. Valoteho 3*50W oli ainakin riittävä, edes minä en tarvinnut laseja lukeakseni lehteä tuolla :-). Vaihdoin myöhemmin kaksi lamppua 35W:siksi, ettei ihan naama pala karrelle.
.jpg)
.
Lopuksi sitten alakaapit, ovet ja tasokin saatiin paikalle, ilta meni niitä paikoilleen sommitellessa. Ja tietenkin olin tehnyt pienen mitoitusvirheen, kun alunperin en ovia ajatellut edes laittaa. Siis tason syvyys on periaatteessa pari senttiä vajaa, mutta se ei käytäntöä mitenkään haittaa.
Lopputulos on hyvin pitkälti haluamani kaltainen, ja entiseen verrattuna muuten aika siisti! Peilin vaihto jäi ainakin vielä odottelemaan aikaa parempaa. Ajatuksena on laittaa koko lipan levyinen peili seinään. Ehkä. Jos huvittaa. Projektin kustannukset oli luokkaa 250-300 €.
.jpg)
(Yes WC)
Mission completed. Ja heti alkoi kyteä ajatukset keittiön remontoinnista. Siihen on kyllä varattava paljon enemmän aikaa ja jostain lie kaivettava rahatkin.
(Old tapetti)Eli eikun "peukalo keskellä kämmentä" toimeen. Riipaisin kokeeksi vanhaa tapettia seinästä irti. Hyvin irtosi, eli sitä työtä ei tietenkään voinut jättää puolittaiseksi, vaan kaikki pois. Ninni oli sitä mieltä, että WC näyttää paremmalta vaikka ilman tapettia... Ei näyttänyt.
(No tapetti)Pakkohan tuolle oli sitten jotain tehdä, yhden illan saattoi katsella raiskatunnäköisiä seiniä. Onneksi löytyi vanhasta Kalliopellontien-aikaisesta varastosta pari rullaa vaaleaa kohokuvioista materiaalia. Ei mitään tyylikästä, mutta hei, kyseessä on kuitenkin vain WC. Tavara oli kaiken lisäksi eri värisävyä, vaikkakin samaa kuosia. En antanut asian haitata.
Oma hommansa oli saada tapetit yksikseen seinälle, kun tuota kokemusta moisesta ei juurikaan ole. Sisä- ja ulkonurkat teki hommasta entistäkin kiehtovampaa, ja meinasi ihan pariin otteeseen hermo mennä. Polvet perkeleet kaiken lisäksi muistuttivat olemassaolostaan, kierukat hoilasi hoosiannaa oikein sielun kyllyydestä.
No, en antanut pienten vastoinkäymisten haitata, vaan liisteröin ne vuodat puoliväkisin seinään. Eikä siitä mikään huono sitten tullut, pyhätyöksi.
(Yes tapetti)No, nythän se näyttää jo paremmalta... paitsi! Ei se kuitenkaan vielä ollut sitä, mitä olin hakemassa. Olin joskus aikojen alussa ostanut yhdestä saksalaisesta kauppaketjusta kuusi kappaletta upotettavia halogen-valaisimia. Hmmm... siispä suunnittelin valolipan ja pitkän hyllyn peilin alle. Ja eikun Aho-ukin kimppuun, kun omat kalut ja taidot ei ihan riitä (jotenkin alkoi soida Martti Servo päässä). 18 mm mäntyinen liimalevy kaupasta valmiiksi sahattuna, Aholahden verstaalle hoitamaan palikat paikoilleen, reikineen päivineen. Rautakaupasta hiekkapaperia, petsilakkaa ja pensseli. Vähän sovitustyötä kotona ja eikun tummaa väriä pintaan. Vahva oli petsilakan haisu, mutta jälki näytti siltä mitä ajattelinkin.
Alakotilan Pekan sain houkuteltua tekemään sähköasennukset, niin hyvin säännösten mukaan kun vain alan ammattilainen taitaa.
Alakaapit ja tason olin tilannut jo aiemmin, niitä odotellessa asentelin nuo jo valmiit tavarat paikoilleen. Aika tyylikäs tuli, vaikka itse sanonkin. Valoteho 3*50W oli ainakin riittävä, edes minä en tarvinnut laseja lukeakseni lehteä tuolla :-). Vaihdoin myöhemmin kaksi lamppua 35W:siksi, ettei ihan naama pala karrelle.
.Lopuksi sitten alakaapit, ovet ja tasokin saatiin paikalle, ilta meni niitä paikoilleen sommitellessa. Ja tietenkin olin tehnyt pienen mitoitusvirheen, kun alunperin en ovia ajatellut edes laittaa. Siis tason syvyys on periaatteessa pari senttiä vajaa, mutta se ei käytäntöä mitenkään haittaa.
Lopputulos on hyvin pitkälti haluamani kaltainen, ja entiseen verrattuna muuten aika siisti! Peilin vaihto jäi ainakin vielä odottelemaan aikaa parempaa. Ajatuksena on laittaa koko lipan levyinen peili seinään. Ehkä. Jos huvittaa. Projektin kustannukset oli luokkaa 250-300 €.
(Yes WC)Mission completed. Ja heti alkoi kyteä ajatukset keittiön remontoinnista. Siihen on kyllä varattava paljon enemmän aikaa ja jostain lie kaivettava rahatkin.
perjantai 24. heinäkuuta 2009
Voiko polvet tulla raskaaksi?
Vaikuttaa siltä, että ikä ja nuoruuden riehumiset alkavat korjata satoaan. "Pojasta polvi paranee" sanontaan viitaten, minulla ei ole poikaa... ja varmaan siksi polvet onkin päreinä. Vasen polvi kuvattiin tuossa alkukesästä, siellä on irrallinen rustonkappale. Auts. Keväinen muuttoraataminen kai ärsytti nivelen oikein kunnolla, ja nyt on sitten mennyt useampi viikko aika varovaisen kävelyn merkeissä. Ja että asia ei olisi yhtään helpompi, oikean jalan polvi alkaa oireilla ihan samalla tavalla.
Siis todennäköistä on, että molemmista polvista on kierukat päreinä, enemmän tai vähemmän. Lääkäriin pitäisi tietenkin mennä, ja sitä kautta tähystysleikkaukseen. Ei vaan huvittaisi lomaa uhrata moiseen operaatioon. Eikä voi kieltää, etteikö taustalla ole taas kerran myös se tietty lääkärinpelkokin.
Aika tarkka ajoitus tässä kyllä oli, heti kun kääntyi 50 vuotta mittariin, alkoi myös kunnolla paikat hajoomaan. Plääh!
Mutta katsellaan, yritän kuitenkin vielä sinnitellä, jos pääsisi jotenkuten tuonne syksyyn ennen remonttia. Ja nyt on ainakin riittävä tekosyy tanssimattomuuteen :-).
Siis todennäköistä on, että molemmista polvista on kierukat päreinä, enemmän tai vähemmän. Lääkäriin pitäisi tietenkin mennä, ja sitä kautta tähystysleikkaukseen. Ei vaan huvittaisi lomaa uhrata moiseen operaatioon. Eikä voi kieltää, etteikö taustalla ole taas kerran myös se tietty lääkärinpelkokin.
Aika tarkka ajoitus tässä kyllä oli, heti kun kääntyi 50 vuotta mittariin, alkoi myös kunnolla paikat hajoomaan. Plääh!
Mutta katsellaan, yritän kuitenkin vielä sinnitellä, jos pääsisi jotenkuten tuonne syksyyn ennen remonttia. Ja nyt on ainakin riittävä tekosyy tanssimattomuuteen :-).
lauantai 27. kesäkuuta 2009
Akatemiaa
Eilen tuli Ninnille kirje. Joensuun Yliopistosta. Aika paksu.
Onneksi olin aamulla kaupassa käydessäni ostanut vaniljaviinereitä! Niitä tarvittiin iltapäivällä, sillä Ninnin kirjeestä paljastui tieto siitä, että neiti on HYVÄKSYTTY yliopistoon opiskelemaan englantia ja kielenkääntämistä. Haaa, lapseni alkaa opiskella humanoidiksi... eikuin humanistiksi... tai joksikin :-). Loistavaa.
Olen onnellinen Ninnin puolesta, vaikka tietenkin uusi tilanne ja oman elämän haltuunotto tyttöä varmaan hirvittääkin. Epäilemättä apua tarvitaan, ja sitä annetaan sen kun vaan kyetään ja osataan. Asunnon etsintä alkaa het maanantaina.
Olen myös, jälleen kerran, sunnattoman ylpeä lapsistani. Tietenkin Ninni on juuri nyt päällimmäisenä, hänellähän se tilanne on nyt päällä.
Mutta ihan samalla tavalla tunnen ylpeyttä Hetan (... tai siis Anin :-) ) hienoista pianokonserteista täällä kotona, tai teatteriympyröissä loistavasta eläytymisestä.
Piia osoittaa kerta toisensa jälkeen, että hiukan hankalasta nuoruudesta huolimatta huumorintajua riittää, intoa hoitaa ja opettaa kahta latvapehmeää collieta, pitää pirpanan kurissa ja nuhteessa, huolehtii puoliskosta ja kaiken tuon päälle vielä opiskelee ansiokkaasti ja menestyksekäästi iltalukiossa. Tiukka likka!
Taas sisäisesti hymyilyttää, ei kai sittenkään kaikki kasvatutoimenpiteet ole menneet ihan kiville.
Ninnille tsemppiä!
Onneksi olin aamulla kaupassa käydessäni ostanut vaniljaviinereitä! Niitä tarvittiin iltapäivällä, sillä Ninnin kirjeestä paljastui tieto siitä, että neiti on HYVÄKSYTTY yliopistoon opiskelemaan englantia ja kielenkääntämistä. Haaa, lapseni alkaa opiskella humanoidiksi... eikuin humanistiksi... tai joksikin :-). Loistavaa.
Olen onnellinen Ninnin puolesta, vaikka tietenkin uusi tilanne ja oman elämän haltuunotto tyttöä varmaan hirvittääkin. Epäilemättä apua tarvitaan, ja sitä annetaan sen kun vaan kyetään ja osataan. Asunnon etsintä alkaa het maanantaina.
Olen myös, jälleen kerran, sunnattoman ylpeä lapsistani. Tietenkin Ninni on juuri nyt päällimmäisenä, hänellähän se tilanne on nyt päällä.
Mutta ihan samalla tavalla tunnen ylpeyttä Hetan (... tai siis Anin :-) ) hienoista pianokonserteista täällä kotona, tai teatteriympyröissä loistavasta eläytymisestä.
Piia osoittaa kerta toisensa jälkeen, että hiukan hankalasta nuoruudesta huolimatta huumorintajua riittää, intoa hoitaa ja opettaa kahta latvapehmeää collieta, pitää pirpanan kurissa ja nuhteessa, huolehtii puoliskosta ja kaiken tuon päälle vielä opiskelee ansiokkaasti ja menestyksekäästi iltalukiossa. Tiukka likka!
Taas sisäisesti hymyilyttää, ei kai sittenkään kaikki kasvatutoimenpiteet ole menneet ihan kiville.
Ninnille tsemppiä!
sunnuntai 31. toukokuuta 2009
Valkeaa unelmaa
Yhden aikakauden loppu. Ninni painoi eilen valkolakin päähänsä, ansaitusti. Tunsin suurta ylpeyttä lakitusjuhlassa, tyttäreni osoitti jälleen kerran olevansa tyylikäs ja itseluottavainen nuori nainen.
Ninnin puku oli upea, Piia ja Mani olivat tehneet hienoa työtä, ja pukuhan valmistui selkeästi etuajassa, se oli valmis jo torstaina.
Juhlat kotona onnistuivat hyvin, pienestä paniikista huolimatta. Skumpat juotiin ja pöydät tyhjennettiin syömisistä. Kakkua kyllä jäi, aika paljon :-). Topi ja Hanna olivat loihtineet suorastaan loistavan makuisen leipomuksen, nam nam. Kauniskin oli.
Nyt sitten jäädään "juhlalomalle", eli tässä residenssissä seuraavat viralliset pippalot pidettänee ensi kesänä, Hetan rippijuhlat. Tämä kevät kun on mennyt enempi tai vähempi juhlien merkeissä.
Hyvää kesää meille!
sunnuntai 17. toukokuuta 2009
Lyhyt
Minä rakastan noita kolmea näsäviisastelevaa, älykästä, kuluttavaa, ajattelevaa, loistavaa ja ihastuttavaa tytärtäni enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa!
lauantai 18. huhtikuuta 2009
Shut the fuck up
Minulle on jälleen kerran paikkani osoitettu. Siispä hiljennän tämän(kin) kanavan määräämättömäksi ajaksi!
maanantai 6. huhtikuuta 2009
Pojasta mieheksi
No niin, nyt on sitten siirtymäriitti pojasta mieheksi takana. On jätettävä taakse poikamainen pelleily, tanssiminen kadulla kävellessä ja häpeämätön naisten takamusten katselu! Nyt on oltava aikuinen mies. Käyttäydyttävä asiallisesti, oltava kohtelias ja arvokas, avattava ovia naisille ja totuttava siihen, että nuoret teitittelevät.
Tätäkö halusin?! No en... enkä minä hemmetti taida tuohon aikuisen miehen rooliin istua kuitenkaan. Taidanpa jatkaa jopa naisten takamusten katseluakin :-)
5.4.2009, 50 v. ja sikana. Lohdullista tässä on se, että kuulin vasta muutama päivä sitten, että jopa minua vanhemmilla ihmisiää on löytynyt uusia kipiöintikohteita, eli kirvestä kaivoon ei taidakaan tarvita vielä heittää. Ja nyt ainakin puitteet on kohdallaan, kun uusi upea ja mukava queen-size jenkkisänkykin on olouonetta koristamassa. Varsin kutsuvan näköinen punkka, pakko myöntää. Sängyn pääty varsinkin on hieno!
Kiitos kaikille lahjaan osallistuneille, kiitos kaikille juhlien järjestelyihin osallistuneille ja kiitos kaikille vieraille. Oli se kuitenkin ihan mukavaa kun ystäviä kävi kahvilla. Kiitos Eikulle, Leilalle, Ex-appivanhemmile, Sarille ja Veijolle, Maikille ja Pekalle, Jarille ja Tepalle, Manille, Elinalle+kaksosille (Aino ja Eetu), Matsolle ja Nipelle, Mutkan joukkueelle (Piia, Perttu, Nebula ja Milstu), Ninnille ja Hetalle, Päiville, Makolle lyhyestä ovella-käynnistä... Mukavaa kun olitte mukana.
Ikäkriisi jatkuu :-)
maanantai 30. maaliskuuta 2009
Tuomari vs. Juomari
Terveisiä vaan karaoke-kisoista viikonlopulta. Erehdyin, taas kerran, lupautumaan mukaan tuomariksi leikkimieliseen karaoke-kilpailuun. Ei olisi ehkä pitänyt...
Pienen ihmisen raadollisuus ja kova kilpailuhenki on herkässä, niin herkässä. Kisa oli järjestetty pääasiassa vihdykkeeksi ja tietenkin houkuttelemaan yleisöä ja laulajia mukaan. Siinä homma toimikin oikein hyvin. Mutta kun itse laulaminen alkoi, sarvia alkoi kasvaa sekä osallistujien että kannattajajoukkojen päihin.
Neljälle tuomarille oli kullekin määritelty oma osa-alueensa kokonaisuudesta. Yksi arvioi laulamista musiikillisesti, yhden tehtävänä oli esittäminen, yksi huomioi laulun sisällöllistä käsittelyä ja yhdellä oli tarkkailun alla yleisvaikutelma. Noiden perusteella sitten kilpailukappaleiden jälkeen kukin tuomari pisti yhdeksästä esiintyjästä viisi parasta omasta mielestään paremmuusjärjestykseen. Yleisö sai myös äänestää omia suosikkejaan. Sijaluvut käännettiin suoraan pisteiksi ja ynnättiin. Lopputulos oli selvä kun pisteet oli laskettu. Hajontaa tuli tuomareiden kesken aika paljon, mikä oli itse asiassa tarkoituskin.
No, kun tulokset sitten julkituotiin, todettiin heti, että jos johonkin kumartaa, johonkin samalla pyllistää :-). Ja parhaita oli yleisön äänestyslappuihin kirjoittamat kommentit "Pitäis olla puolueettomat tuomarit", "Paremmat laitteet", "Ammattitaitoinen karaoken vetäjä pitäisi olla" jne jne jne. Meinattiin tulosten julkistuksen yhteydessä lukea noita julkisesti, mutta jätettiin lukematta, ihan vaan varmuuden vuoksi.
Niin se vaan on, että lajin kun lajin tuomarointi on varsin hankalaa ja varsinkin epäkiitollinen tehtävä.
Muuten kuitenkin homma meni kutakuinkin ok, paitsi yhden tuomarin kohdalla pullon henki pääsi vaikuttamaan varsinkin loppupuolen arvosteluja jaettaessa. Tunsin aito ja oikeaa myötähäpeää, olisi sen parituntisen voinut hoitaa ensin kunnialla pois alta. Paska juttu!
Hienoa oli kuitenkin huomata, että karaoken suosion myötä tästä pienestäkin maasta löytyy paljon todella taitavia ja osaavia laulajia. Osalla on myös lavakarismaa lähes ammattilaistasolle. Ja vaikka en henkilökohtaisesti ole kovinkaan innostunut karaokesta, on tuollaisia laulajia mukavaa ja viihdyttävää kuunnella. Pyysin kaikkia osallistujia jatkamaan harrastustaan!
Pienen ihmisen raadollisuus ja kova kilpailuhenki on herkässä, niin herkässä. Kisa oli järjestetty pääasiassa vihdykkeeksi ja tietenkin houkuttelemaan yleisöä ja laulajia mukaan. Siinä homma toimikin oikein hyvin. Mutta kun itse laulaminen alkoi, sarvia alkoi kasvaa sekä osallistujien että kannattajajoukkojen päihin.
Neljälle tuomarille oli kullekin määritelty oma osa-alueensa kokonaisuudesta. Yksi arvioi laulamista musiikillisesti, yhden tehtävänä oli esittäminen, yksi huomioi laulun sisällöllistä käsittelyä ja yhdellä oli tarkkailun alla yleisvaikutelma. Noiden perusteella sitten kilpailukappaleiden jälkeen kukin tuomari pisti yhdeksästä esiintyjästä viisi parasta omasta mielestään paremmuusjärjestykseen. Yleisö sai myös äänestää omia suosikkejaan. Sijaluvut käännettiin suoraan pisteiksi ja ynnättiin. Lopputulos oli selvä kun pisteet oli laskettu. Hajontaa tuli tuomareiden kesken aika paljon, mikä oli itse asiassa tarkoituskin.
No, kun tulokset sitten julkituotiin, todettiin heti, että jos johonkin kumartaa, johonkin samalla pyllistää :-). Ja parhaita oli yleisön äänestyslappuihin kirjoittamat kommentit "Pitäis olla puolueettomat tuomarit", "Paremmat laitteet", "Ammattitaitoinen karaoken vetäjä pitäisi olla" jne jne jne. Meinattiin tulosten julkistuksen yhteydessä lukea noita julkisesti, mutta jätettiin lukematta, ihan vaan varmuuden vuoksi.
Niin se vaan on, että lajin kun lajin tuomarointi on varsin hankalaa ja varsinkin epäkiitollinen tehtävä.
Muuten kuitenkin homma meni kutakuinkin ok, paitsi yhden tuomarin kohdalla pullon henki pääsi vaikuttamaan varsinkin loppupuolen arvosteluja jaettaessa. Tunsin aito ja oikeaa myötähäpeää, olisi sen parituntisen voinut hoitaa ensin kunnialla pois alta. Paska juttu!
Hienoa oli kuitenkin huomata, että karaoken suosion myötä tästä pienestäkin maasta löytyy paljon todella taitavia ja osaavia laulajia. Osalla on myös lavakarismaa lähes ammattilaistasolle. Ja vaikka en henkilökohtaisesti ole kovinkaan innostunut karaokesta, on tuollaisia laulajia mukavaa ja viihdyttävää kuunnella. Pyysin kaikkia osallistujia jatkamaan harrastustaan!
torstai 26. maaliskuuta 2009
Lomalle laskee työnantajani
Reilu viikko sitten se taantuma sitten iski omaan nilkkaan. "Täss' on sulle lappu", nimi alle ja silleen. Huhtikuun loppupuolella tipahtaa työtulosta 40% pois, tilalle tulee joku jonkun instanssin arpoma summa. Tällä hetkellä ainoa positiivinen asia tuntuu olevan se, ettei kahtena arkipäivänä tarvitse herätä herätyskellon ääneen. Taidan ottaa nuo vaparit perjantaihin ja maanantaihin, on edes jotain "iloa" itsellenikin.
Kaksikymmentä vuotta saman työnantajan palveluksessa ei näyttänyt painavan mitään, se hiukan ottaa päähän. Ymmärrän minä työnantajan näkemyksen, kun kauppa ei käy, niin kauppa ei käy ja jotain on tehtävä. Mutta silti! Jonkinlaista kollektiivisuutta sitä kai odotti, vaan toisin kävi...
No, en minä tämän takia kirvestä kaivoon heitä. Täytyy jatkossa tulla toimeen sillä mitä sattuu mistäkin tulemaan. Onneksi tilanne vaikuttaa verotukseen aika paljonkin, sitä kautta taloudellinen ahdinko ei nyt ihan heti ole käsissä. Kesän suunnitelmat menee tietenkin uudelleen harkintaan, ja jää tosiaankin tekemättä se tavallaan itselleni ja tytöille lupaamani Ranskan reissu tekemättä. Hyvää 100/2 syntymäpäivää vaan. On jotenkin niin masentava fiilis kaiken kaikkiaan. Ikä alkaa viikon kuluttua 5:lla, kipua on siellä ja täällä, asia toisensa jälkeen karahtaa kiville tai vähintään jää toteutumatta.
Kivaa olisi välillä, jos välillä olisi kivaa!
Kaksikymmentä vuotta saman työnantajan palveluksessa ei näyttänyt painavan mitään, se hiukan ottaa päähän. Ymmärrän minä työnantajan näkemyksen, kun kauppa ei käy, niin kauppa ei käy ja jotain on tehtävä. Mutta silti! Jonkinlaista kollektiivisuutta sitä kai odotti, vaan toisin kävi...
No, en minä tämän takia kirvestä kaivoon heitä. Täytyy jatkossa tulla toimeen sillä mitä sattuu mistäkin tulemaan. Onneksi tilanne vaikuttaa verotukseen aika paljonkin, sitä kautta taloudellinen ahdinko ei nyt ihan heti ole käsissä. Kesän suunnitelmat menee tietenkin uudelleen harkintaan, ja jää tosiaankin tekemättä se tavallaan itselleni ja tytöille lupaamani Ranskan reissu tekemättä. Hyvää 100/2 syntymäpäivää vaan. On jotenkin niin masentava fiilis kaiken kaikkiaan. Ikä alkaa viikon kuluttua 5:lla, kipua on siellä ja täällä, asia toisensa jälkeen karahtaa kiville tai vähintään jää toteutumatta.
Kivaa olisi välillä, jos välillä olisi kivaa!
maanantai 16. maaliskuuta 2009
Hammas hampaasta
Sanovat että liha on heikko, vaan niin näyttää välillä olevan luukin. Siis etuhampaasta luiskahti pala pois tuossa männäviikolla, kele. Se on aina harmittavaa, ja varsinkin kun se sattuu tuohon julkisivuun, niin harmittaa entisestäkin enemmän.
Eihän siinä sitten mikään auttanut, pelkokertoimesta huolimatta piti tilata aika hammaslääkäriin. Onnekseni sain seuraavalle päivälle, eli ei tarvinnut pitkään kärvistellä. Samaan syssyyn pyysin täti hammaslääkäritätiä paikkaamaan viereisessä hampaassa olevan ikävännäköisen reiän, voi sitten taas pitkästä aikaa vaikka hymyillä, jos sattuu hymyilyttämään. Mukava lääkäritäti oli kyllä, pyrki vähentämään pelkoja kertomalla mitä milloinkin on tekemässä. Eikä itse toimenpide puutuneessa suussa miltään tuntunut, puudutuspiikit hiukka kirvelivät hetken.
Se on aika arvokasta tuo hampaiden korjaaminen, nytkin paloi toista sataa euroa ihan vaan siinä istuskellessa ja poran jyrinöitä kuunnellessa. Mutta on se silti aika pieni hinta siitä, että purukalusto on oma ja taas suurin piirtein esittelykuntoinen.
Kysyin hampitohtorilta valkaisun kustannuksia, hänpä totesi, ettei noihin tarvitse erikseen valkaisua ostaa, kehoitti ostamaan apteekista Yotuel nimistä hammastahaa. Sitä kun käyttää jonkin aikaa, värisävy hampaissa pitäisi vaalentua tahnassa olevien entsyymien takia. Eikä se kuulema sisällä hankaavia/hiovia aineita, eli kiille pitäisi säilyä. Tuota pitää kokeilla, vaikkei tässä ole tarkoitus helmihampaita aikaan saadakaan.
Parturin tuolissa on muuten paljon mukavampaa istua verrattuna hammaslääkärin tuoliin!
Eihän siinä sitten mikään auttanut, pelkokertoimesta huolimatta piti tilata aika hammaslääkäriin. Onnekseni sain seuraavalle päivälle, eli ei tarvinnut pitkään kärvistellä. Samaan syssyyn pyysin täti hammaslääkäritätiä paikkaamaan viereisessä hampaassa olevan ikävännäköisen reiän, voi sitten taas pitkästä aikaa vaikka hymyillä, jos sattuu hymyilyttämään. Mukava lääkäritäti oli kyllä, pyrki vähentämään pelkoja kertomalla mitä milloinkin on tekemässä. Eikä itse toimenpide puutuneessa suussa miltään tuntunut, puudutuspiikit hiukka kirvelivät hetken.
Se on aika arvokasta tuo hampaiden korjaaminen, nytkin paloi toista sataa euroa ihan vaan siinä istuskellessa ja poran jyrinöitä kuunnellessa. Mutta on se silti aika pieni hinta siitä, että purukalusto on oma ja taas suurin piirtein esittelykuntoinen.
Kysyin hampitohtorilta valkaisun kustannuksia, hänpä totesi, ettei noihin tarvitse erikseen valkaisua ostaa, kehoitti ostamaan apteekista Yotuel nimistä hammastahaa. Sitä kun käyttää jonkin aikaa, värisävy hampaissa pitäisi vaalentua tahnassa olevien entsyymien takia. Eikä se kuulema sisällä hankaavia/hiovia aineita, eli kiille pitäisi säilyä. Tuota pitää kokeilla, vaikkei tässä ole tarkoitus helmihampaita aikaan saadakaan.
Parturin tuolissa on muuten paljon mukavampaa istua verrattuna hammaslääkärin tuoliin!
sunnuntai 8. maaliskuuta 2009
Ikävä vaivaa
Erinäisten tapahtumien kautta törmäsin taas tummempiin osiin omassa sielunmaisemassani. Olen viimeaikoina huomannut olevani useammin ja useammin "se sinkku", erilaisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa. Sinkku, tai oikeamminkin eronnut kehäraakki. Joo, kuulostaa itsesäälittävältä, ja varmasti sitä se onkin. Säälin nimittäin itseäni tässä ja nyt, vähän.
Eihän elämässäni noin ylimalkaan ole hirveästi valittamista, omituisia kipuja lukuunottamatta. On upeat tyttäret, työpaikka, uusi mukava asunto, kohtuullinen toimeentulo, ystäviäkin. Lasten kanssa tulen kai ihan hyvin toimeen, vaikka tiettyjä näkemyseroja aina välillä ilmeneekin.
Tätä nykyä nukkuminenkin on aika hyvässä mallissaan. Siis pitäisi olla periaatteessa tyytyväinen, vaan kun jotain puuttuu.
Kaipaan aikuista naista, en varsinaisesti naista ystäväksi, niitäkin minulla on useampia. Kaipaan naista, fyysisesti, kumppaniksi, jakamaan ajatuksia, juttelemaan mielipiteistä, nukkumaan vieressä. Tuolle on kai olemassa ihan oma terminsä, parisuhde! Miten mukavalta tuntuisikaan ajatus ja tietoisuus siitä, että jossain on joku, joka välillä kaipaisi, ajattelisi ja laittaisi hellyttäviä siirapilla kuorrutettuja viestejä. Tai soittaisi ja sanoisi tulevansa käymään, istumaan iltaa, juttelemaan, hellimään. Hmmm, tuntuu siltä, että inhorealisti minussa on nyt talvihorroksessa tai pakkolomalla, nuo yllämainitut ajatukset kun eivät ole omaa perusajatteluani. Tai eivät ole olleet pitkiin aikoihin.
Minulla ei ole kuitenkaan mitään kiirettä tai tarkoitusta rakentaa elämääni kokonaan uusiin kulisseihin, en tunne tarvetta rakentaa yhteistä pesää kenenkään kanssa. En halua itse rajoittaa muiden tekemisiä, enkä halua ihan kokonaan luopua tästä omasta vapaudestanikaan. Jännä juttu sinällään, viimeaikoina olen menettänyt kiinnostuksen lähteä esim. baanalle, kun olen huomannut sen yksinäisyyden siellä entisestään pahenevan. Eikä minulta enää löydy paukkuja lähteä tekemään itseäni tykö naisille, leikkimään mitään riikinkukkoa. Senkaltainen "kilpailu" suosiosta ei vaan jostain syystä tunnu hyvältä. Tiedän toki, ei minua kukaan tule täältä kotoa hakemaan, eli siinä suhteessa oravanpyörä alkaa olla keksitty uudelleen.
Niin moni on minulle sanonut, että "...odota vaan, jostain elämääsi ilmestyy joku, koska olet fiksu ja mukava tyyppi". Jooo... pitäisiköhän se tatuoida tuohon otsaan tai kantaa mukana bandrollia "Timo on hyvä tyyppi". Kun ei ainakaan vielä ole jonoa tuonne oven taakse ilmestynyt. Olen minä kuitenkin jotain yrittänyt, monella taholla. Tehdä tiettäväksi, että olen vapaa, en ihan ceestä ja että osaan ajatella omillakin aivoillani. Ei tunnu tehoavan... ja silti jätän riikinkukon vaatteet pukematta, perkele.
On kai vain hiljaisesti hyväksyttävä, että jatkossakin olen, parisuhdemielessä, vain itseni kanssa 24/7, oli se sitten kivaa tai ei.
Ei kai tällaisia ajatuksia pitäisi keväällä olle, eihän?!
Hyvää Naistenpäivää!
Eihän elämässäni noin ylimalkaan ole hirveästi valittamista, omituisia kipuja lukuunottamatta. On upeat tyttäret, työpaikka, uusi mukava asunto, kohtuullinen toimeentulo, ystäviäkin. Lasten kanssa tulen kai ihan hyvin toimeen, vaikka tiettyjä näkemyseroja aina välillä ilmeneekin.
Tätä nykyä nukkuminenkin on aika hyvässä mallissaan. Siis pitäisi olla periaatteessa tyytyväinen, vaan kun jotain puuttuu.
Kaipaan aikuista naista, en varsinaisesti naista ystäväksi, niitäkin minulla on useampia. Kaipaan naista, fyysisesti, kumppaniksi, jakamaan ajatuksia, juttelemaan mielipiteistä, nukkumaan vieressä. Tuolle on kai olemassa ihan oma terminsä, parisuhde! Miten mukavalta tuntuisikaan ajatus ja tietoisuus siitä, että jossain on joku, joka välillä kaipaisi, ajattelisi ja laittaisi hellyttäviä siirapilla kuorrutettuja viestejä. Tai soittaisi ja sanoisi tulevansa käymään, istumaan iltaa, juttelemaan, hellimään. Hmmm, tuntuu siltä, että inhorealisti minussa on nyt talvihorroksessa tai pakkolomalla, nuo yllämainitut ajatukset kun eivät ole omaa perusajatteluani. Tai eivät ole olleet pitkiin aikoihin.
Minulla ei ole kuitenkaan mitään kiirettä tai tarkoitusta rakentaa elämääni kokonaan uusiin kulisseihin, en tunne tarvetta rakentaa yhteistä pesää kenenkään kanssa. En halua itse rajoittaa muiden tekemisiä, enkä halua ihan kokonaan luopua tästä omasta vapaudestanikaan. Jännä juttu sinällään, viimeaikoina olen menettänyt kiinnostuksen lähteä esim. baanalle, kun olen huomannut sen yksinäisyyden siellä entisestään pahenevan. Eikä minulta enää löydy paukkuja lähteä tekemään itseäni tykö naisille, leikkimään mitään riikinkukkoa. Senkaltainen "kilpailu" suosiosta ei vaan jostain syystä tunnu hyvältä. Tiedän toki, ei minua kukaan tule täältä kotoa hakemaan, eli siinä suhteessa oravanpyörä alkaa olla keksitty uudelleen.
Niin moni on minulle sanonut, että "...odota vaan, jostain elämääsi ilmestyy joku, koska olet fiksu ja mukava tyyppi". Jooo... pitäisiköhän se tatuoida tuohon otsaan tai kantaa mukana bandrollia "Timo on hyvä tyyppi". Kun ei ainakaan vielä ole jonoa tuonne oven taakse ilmestynyt. Olen minä kuitenkin jotain yrittänyt, monella taholla. Tehdä tiettäväksi, että olen vapaa, en ihan ceestä ja että osaan ajatella omillakin aivoillani. Ei tunnu tehoavan... ja silti jätän riikinkukon vaatteet pukematta, perkele.
On kai vain hiljaisesti hyväksyttävä, että jatkossakin olen, parisuhdemielessä, vain itseni kanssa 24/7, oli se sitten kivaa tai ei.
Ei kai tällaisia ajatuksia pitäisi keväällä olle, eihän?!
Hyvää Naistenpäivää!
tiistai 3. maaliskuuta 2009
I am a moving man
Herraa hyvää kiittäkää!
Minä niin etukäteen ajattelin, että muutto uuteen paikkaan hoituu hyvällä suunnittelulla ja etukäteistoimilla kohtuullisen vaivattomasti. No, ehkä tuli vähän oiottua sekä suunnittelussa että etukäteisvalmisteluissakin. HIRVEE homma, en muuta sano. Tavaraa oli taas loputtomasti, laatikko toisensa perään löytyi milloin minkäkin kaapin uumenista. Varaston tyhjentäminen oli lähtökohtaisesti epätoivoinen yritys olla fiksu ja hankkitua eroon turhasta kamasta. Sain minä kuitenkin jotain heitettyä poiskin, mutta vähemmän kuin oli tarkoitus.
Huonekalujakin oli paljon enemmän kuin miltä ne LMT:llä levitettyinä näyttivät. Ja nyt NT:llä niitä taaskaan ei näytä niin paljoa olevan. Hämmentävää. Kaikki saatiin kuitenkin siirrettyä, ja isoimpien osalta jopa vähän oletettua helpommin. Hetan piano arvelutti eniten, mutta parin hitumiehen lisäksi oli pari vähän raavaampaa, hyvin se hyppäsi autoon ja autosta toiseen kerrokseen paikoilleen. Kiitos Topille, Pertulle, Makolle ja Nikolle. Enkä voi olla kiittämättä myöskään Hetaa, vaikka angsti vähän tuntuikin vaivaavan, kyllä nuori neiti sitten kuitenkin hoiteli omaa osuuttaan oikein hyvin. Ja narinahan kuuluu asiaan... kai :-).
NT:llä saatiin vanhat tapetit olohuoneen seinästä irti 20.2 perjantaina, lauantai meni sitten uuden tapetin liisteröinnissä ja makuuhuoneen seinää maalatessa. Sunnuntaina alkoi sitten roudaaminen, ajoin vain viisi reissua temppelikylän ja SLN:n välillä. Perttu porhalsi pakettiautolla "vain" kolmasti. Viimeiset tavarat siirsin Kerimäeltä kotiin perjantaina, samalla kun kävin luovuttamassa LMT:n avaimet. LMT:n siivous hoitui tiistaina, kiitokset avusta Piialle, Hetalle ja exälle. Kun paikat oli puhtaat, teki mieli melkein kantaa tavarat takaisin sisään :-).
Viime viikko meni sitten "loman" merkeissä, eli pientä puuhaa riitti joka päivälle. Laatikoita purettiin, palkoita aseteltiin paikoilleen ja loppuviikosta asensin puiset sälekaihtimetkin. Ninnin uusi tilanjakaja meinasi viedä viimeist voimanrippeet, kaksi kappaletta 35 kilon paketteja kun raahasin parkkipaikalta ylös, niin tuntui että nyt muuten riitti!
Kuvia laitan jossain välissä, kun tämä systeemi ei näköjään suostu näyttämään Picasaweb:in kuvia, doh!
Lauantaina, kun likat olivat tahoillaan, kävin rauhassa saunassa ja päätin käydä tutustumassa Savonlinnan yöelämään. Paikallisessa lähiöräkälässä viihdyin yhden pienen tuopin ajan, aika karu paikka... you know vanhahkot tuulipukuiset tai pitkätoppatakkiset elämäänsä tympääntyneet juopuneet naiset... melkoista työläiskielenkäyttöä, ei sytyttänyt. Saattoi olla ensimmäinen ja harvalukuinen vierailu kyseisessä paikassa, vaikka tiskin takaa tulikin hyvää ja ystävällistä palvelua. Taksilla päräytin sitten kaupunkiin, Sillansuussa tapasin pari tuttua ja Seurahuoneella muutaman lisää. Tuskin tulee kovin usein talviaikaan tuonnekaan eksyttyä. Kesä onkin sitten asia erikseen :-).
Nyt opetellaan sitten asumaan kaupungissa, vaikka aamuisin tikat puita pärräyttelevätkin ja varikset raakkuu kuin korvessa konsanaan :-)
Minä niin etukäteen ajattelin, että muutto uuteen paikkaan hoituu hyvällä suunnittelulla ja etukäteistoimilla kohtuullisen vaivattomasti. No, ehkä tuli vähän oiottua sekä suunnittelussa että etukäteisvalmisteluissakin. HIRVEE homma, en muuta sano. Tavaraa oli taas loputtomasti, laatikko toisensa perään löytyi milloin minkäkin kaapin uumenista. Varaston tyhjentäminen oli lähtökohtaisesti epätoivoinen yritys olla fiksu ja hankkitua eroon turhasta kamasta. Sain minä kuitenkin jotain heitettyä poiskin, mutta vähemmän kuin oli tarkoitus.Huonekalujakin oli paljon enemmän kuin miltä ne LMT:llä levitettyinä näyttivät. Ja nyt NT:llä niitä taaskaan ei näytä niin paljoa olevan. Hämmentävää. Kaikki saatiin kuitenkin siirrettyä, ja isoimpien osalta jopa vähän oletettua helpommin. Hetan piano arvelutti eniten, mutta parin hitumiehen lisäksi oli pari vähän raavaampaa, hyvin se hyppäsi autoon ja autosta toiseen kerrokseen paikoilleen. Kiitos Topille, Pertulle, Makolle ja Nikolle. Enkä voi olla kiittämättä myöskään Hetaa, vaikka angsti vähän tuntuikin vaivaavan, kyllä nuori neiti sitten kuitenkin hoiteli omaa osuuttaan oikein hyvin. Ja narinahan kuuluu asiaan... kai :-).
NT:llä saatiin vanhat tapetit olohuoneen seinästä irti 20.2 perjantaina, lauantai meni sitten uuden tapetin liisteröinnissä ja makuuhuoneen seinää maalatessa. Sunnuntaina alkoi sitten roudaaminen, ajoin vain viisi reissua temppelikylän ja SLN:n välillä. Perttu porhalsi pakettiautolla "vain" kolmasti. Viimeiset tavarat siirsin Kerimäeltä kotiin perjantaina, samalla kun kävin luovuttamassa LMT:n avaimet. LMT:n siivous hoitui tiistaina, kiitokset avusta Piialle, Hetalle ja exälle. Kun paikat oli puhtaat, teki mieli melkein kantaa tavarat takaisin sisään :-).Viime viikko meni sitten "loman" merkeissä, eli pientä puuhaa riitti joka päivälle. Laatikoita purettiin, palkoita aseteltiin paikoilleen ja loppuviikosta asensin puiset sälekaihtimetkin. Ninnin uusi tilanjakaja meinasi viedä viimeist voimanrippeet, kaksi kappaletta 35 kilon paketteja kun raahasin parkkipaikalta ylös, niin tuntui että nyt muuten riitti!
Kuvia laitan jossain välissä, kun tämä systeemi ei näköjään suostu näyttämään Picasaweb:in kuvia, doh!
Lauantaina, kun likat olivat tahoillaan, kävin rauhassa saunassa ja päätin käydä tutustumassa Savonlinnan yöelämään. Paikallisessa lähiöräkälässä viihdyin yhden pienen tuopin ajan, aika karu paikka... you know vanhahkot tuulipukuiset tai pitkätoppatakkiset elämäänsä tympääntyneet juopuneet naiset... melkoista työläiskielenkäyttöä, ei sytyttänyt. Saattoi olla ensimmäinen ja harvalukuinen vierailu kyseisessä paikassa, vaikka tiskin takaa tulikin hyvää ja ystävällistä palvelua. Taksilla päräytin sitten kaupunkiin, Sillansuussa tapasin pari tuttua ja Seurahuoneella muutaman lisää. Tuskin tulee kovin usein talviaikaan tuonnekaan eksyttyä. Kesä onkin sitten asia erikseen :-).
Nyt opetellaan sitten asumaan kaupungissa, vaikka aamuisin tikat puita pärräyttelevätkin ja varikset raakkuu kuin korvessa konsanaan :-)
sunnuntai 15. helmikuuta 2009
Jumankekka mikä nainen
Satuin vaihtamaan kanavaa, Nelosella menossa Kuorosota. Ja kuinkas sattuikaan, siellä oli esiintymässä Maija Vilkkumaa.
Tuosta naisesta tihkuu SEKSIÄ!
Maija ei ole normaalimittapuiden mukaan kaunis, ei povipommi eikä missi. Mutta jumalattoman seksikkään näköinen nainen. Huomasin sen ensimmäisen kerran jo vuonna varvas ja tossu, kun hänet livenä näin Imatralla BB-tapahtumassa.
Kaiken lisäksi pidän isosta osasta Maijan musiikkiakin, vaikka sitä jossain vaiheessa dumpattiin tajuntaani ihan liian kanssa.
My kind of a girl!
Tuosta naisesta tihkuu SEKSIÄ!
Maija ei ole normaalimittapuiden mukaan kaunis, ei povipommi eikä missi. Mutta jumalattoman seksikkään näköinen nainen. Huomasin sen ensimmäisen kerran jo vuonna varvas ja tossu, kun hänet livenä näin Imatralla BB-tapahtumassa.
Kaiken lisäksi pidän isosta osasta Maijan musiikkiakin, vaikka sitä jossain vaiheessa dumpattiin tajuntaani ihan liian kanssa.
My kind of a girl!
tiistai 10. helmikuuta 2009
Sisustusvimmaa
Tuli pieni tauko kirjoitteluun, kun oli olevinaan kaikenlaista tekemistä. Ei minulla mitään ollut, ei vaan saanut aikaiseksi kirjoittaa. Korjataan se sitten nyt.
Niin siinä sitten kävi, että perjantaina 6.2.2009 aamulla allekirjoitin lainapaperit ja iltapäivällä kauppakirjan asunnosta. Hetken aikaa oli mittava summa rahaa tilillä, mutta ei sitä "iloa" kestänyt kuin muutaman minuutin. En päässyt edes oharia tekemään, kun lainan myöntänyt pankki siirsi rahat tililleni vasta kaupanteon yhteydessä :-). No, verkkotiliotteelta voin käydä tarkistamassa numerot, ihan isoiltahan nuo näytti.
Uusi asunto tyhjenee jo mahdollisesti tämän viikon lopulla, siispä ensi viikolla pääsen jo ehkä tekemään... tai ainakin aloittelemaan pientä pintaremonttia. Tähän olisi hyvin sopinut joku telkkarin remonttiohjelmista, olisi ollut mukavaa saada ammattilaiset asialle, sekä tekniseen toteutukseen että avaamaan omia ajatuksia sisustuksellisissa asioissa. Vuan ihe ne on kai mietittävä nyt.
Hedvig on ihan pähkinöinä, värisuunnitelmat oman huoneen osalta on muuttuneet jo pariin otteeseen. Nyt on sitten vaalean ruskeaa maalia ja jotain vähän tummempaa tapettia haluan-listalla. Ehtii ne vielä varmaan muuttumaan, kun en ole vielä ihan varmaksi päättänyt, laitanko sinne tapettia ollenkaan. Ei ole nimittäin kokemusta tapetoinnista, toisaalta, pienessä huoneessa voisi vaikka harjoitella... Siellä on kyllä muistaakseni lasikuitutapetti seinässä jo, eli saattaa mennä pelkästään maalilinjalle. Varsin lapsenomaisen boordin joudun jokatapauksssa irti repimään, eli jotain sille huoneelle on tehtävä.
Suuremmassa makkarissa onkin sitten mielenkiintoisempi urakka edessä. Sinne on innostuttu maalaamaan kultamaalilla jumalattoman isoja kukkia yhdelle isolle seinälle. Ne ei oikein istu omaan tyylikkyys-näkemykseeni, eli piiloon on saatava, tavalla tai toisella. Ehkä joudun niitä vähän hiomaan ja päälle tulee... joko tapettia tai maalia. Makkareissa on tumma pähkinä lattioissa, laminaatin muodossa, eli seiniä ei ehkä tule kovin tummiksi laitettua. Mahdolliset kalusteet (sänky + lipastoja) on myöskin kekiruskeaa, huomioväriksi voisi lisätä jotain elementtejä hiukan kirkkaammista väreistä. Värilastuja kävin jo eilen hakemssa, niitä ihmetellään sitten.
Aikomukseni on ottaa nyt vihdoin ja viimein makuuhuone omaan käyttööni, olenkin olohuoneessa asustanut reilut 1,5 vuotta. Makkariin verhot on hankittava, löytyisiköhän kierrätyskeskukselta, sieltä ostin aikoinaan aika hyvännäköiset paksut kangasverhot LMT:llekin. Nehän on muuten edelleen tallessa... kassotaan sattuuko vihreä yhteenkään värilastuun. Jonkinlainen pehmeä matto menee myös ostoslistalle, laminaattilattia tuntuu aika vilpoisalta paljaan jalan alla. Ja koristetyynyjä tietysti, jos sen sängyn saan hankittua. Ikeassa on yksi aika kivan näköinen, samaa sarjaa löytyy myös lipastoja. Jotenkin miellyttävät minun silmääni.
Ninni esitti, että noihin lipastoihin voisi laittaa vielä jotkin tyylikkäät vetimet... Noita lipastoja ajattelin laittaa kolme kappaletta, asunnossa on aika nihkeästi kaappitilaa ( miksi hemmetissä niissä aina säästetään?), eli vaatteille tilaa tarvitaan. Onhan siellä se maailman ihanin vaatehuone tietty, tekisi vaan mieleni purkaa pois koko hökötys. En muista että sitä olisi meillä koskaan saatu pidettyä siistinä ja tavaroita järjestyksessä. Pirun keksintö koko vaatehuone.
Olohuone onkin sitten kokonaan oma lukunsa. Lattia on vaaleaa lautaparkettia, lienee koivua tai vaahteraa. Se pitäisi ainakin hioa ja lakata, mietin myös sävyttämistä hiukan tummemmaksi. Yhdellä seinällä on aika karmeen näköinen tapetti, jonkinlaista kukkakuviota, ei käy ei! Eli se menee ainakin uusiksi, eilen käytiin Hetan kanssa katselemassa vaihtoehtoja. Yksi raitatapetti näytti aika hyvältä, ei ole kovin voimakas kontrasti, mutta kuitenkin erottuva. Vaalea beesi ja hiukan kultaan vivahtava, raidat tasaleveitä. Siitä se saattaa lähteä, olohuoneen perusväritys. Matto minulla jo onkin, vaalea beesi sekin (pesulaan pitäisi viedä, joku on sen liannut). Sohva ja kalusteet on sitä tummaa ruskeaa, sattuu hyvin yhteen värilastuun oikeastaan kaikki elementit. Näkyy huomiovärinä olevan myrkynvihreä tuossa lastussa, eli sen saatan ohittaa, kun ei taida mitään sen väristä olla. Gongatkin on punaiset, mutta ne sointuu hyvin verhoihin. Aiemmin hankkimiini olohuoneen verhoihin olen ollut tosi tyytyväinen, näyttävät edelleen hyviltä ja tulevat näyttämään siltä myös uudessa sijainnissaan.
Keittiö ja ruokailutila jäävät varmaan aika peruskuntoon, korkeintaan maalia seinään räppään. Ruokapöytä tekisi mieli vaihtaa tummanruskeaksi, mutta saattaa budjetti olla kohta tapissaan, harmi sinänsä, aika hyvännäköisiä ruokaryhmiä on ollut halvennuksessa tarjolla.
Keittiön tasot menee varmaan jossain vaiheessa vaihtoon, valkoinen laminaatti ei sytytä, tilalle olen ajatellut ihan puutasoja. Samalla joutuu kyllä vaihtamaan myös altaat ja hanatkin, eli se tapahtunee joskus myöhemmin.
Saunaan kiinnostaisi laittaa valaistusta uusiksi, paneelit itsessään on aika hyväkuntoiset. Nykyisin on mukavannäköisiä led-valoja saunaankin, niitä on tutkittava. Jossain näin myös saunaan asennetun kiviseinäjäljitelmän, olipa aika hulppean näköinen. Saattaisi sopia tuollaiseen pienempäänkin saunaa, saisi aika helposti pientä katseenvagitsijaa. Harkinnassa pidetään sitäkin.
Sisustaminen ja itselleen tilojen rakentaminen on aika mukavaa puuhaa, ainakin näin suunnittelun tasolla. Itse toteutus onkin sitten uuden jutun aihe, minulla on taustoista huolimatta varpaat aika keskellä kämmentä. Eikä nykymateriaalien hinnoilla viitsi montaa kertaa harjoitella, edullisemmaksi tule palkata ammattilaiset tekemään kerralla kuntoon. yritän minä silti jotain itsekin tehdä.
Tässähän alkaa jännitys vähän nouseen... :-)
Niin siinä sitten kävi, että perjantaina 6.2.2009 aamulla allekirjoitin lainapaperit ja iltapäivällä kauppakirjan asunnosta. Hetken aikaa oli mittava summa rahaa tilillä, mutta ei sitä "iloa" kestänyt kuin muutaman minuutin. En päässyt edes oharia tekemään, kun lainan myöntänyt pankki siirsi rahat tililleni vasta kaupanteon yhteydessä :-). No, verkkotiliotteelta voin käydä tarkistamassa numerot, ihan isoiltahan nuo näytti.
Uusi asunto tyhjenee jo mahdollisesti tämän viikon lopulla, siispä ensi viikolla pääsen jo ehkä tekemään... tai ainakin aloittelemaan pientä pintaremonttia. Tähän olisi hyvin sopinut joku telkkarin remonttiohjelmista, olisi ollut mukavaa saada ammattilaiset asialle, sekä tekniseen toteutukseen että avaamaan omia ajatuksia sisustuksellisissa asioissa. Vuan ihe ne on kai mietittävä nyt.
Hedvig on ihan pähkinöinä, värisuunnitelmat oman huoneen osalta on muuttuneet jo pariin otteeseen. Nyt on sitten vaalean ruskeaa maalia ja jotain vähän tummempaa tapettia haluan-listalla. Ehtii ne vielä varmaan muuttumaan, kun en ole vielä ihan varmaksi päättänyt, laitanko sinne tapettia ollenkaan. Ei ole nimittäin kokemusta tapetoinnista, toisaalta, pienessä huoneessa voisi vaikka harjoitella... Siellä on kyllä muistaakseni lasikuitutapetti seinässä jo, eli saattaa mennä pelkästään maalilinjalle. Varsin lapsenomaisen boordin joudun jokatapauksssa irti repimään, eli jotain sille huoneelle on tehtävä.
Suuremmassa makkarissa onkin sitten mielenkiintoisempi urakka edessä. Sinne on innostuttu maalaamaan kultamaalilla jumalattoman isoja kukkia yhdelle isolle seinälle. Ne ei oikein istu omaan tyylikkyys-näkemykseeni, eli piiloon on saatava, tavalla tai toisella. Ehkä joudun niitä vähän hiomaan ja päälle tulee... joko tapettia tai maalia. Makkareissa on tumma pähkinä lattioissa, laminaatin muodossa, eli seiniä ei ehkä tule kovin tummiksi laitettua. Mahdolliset kalusteet (sänky + lipastoja) on myöskin kekiruskeaa, huomioväriksi voisi lisätä jotain elementtejä hiukan kirkkaammista väreistä. Värilastuja kävin jo eilen hakemssa, niitä ihmetellään sitten.
Aikomukseni on ottaa nyt vihdoin ja viimein makuuhuone omaan käyttööni, olenkin olohuoneessa asustanut reilut 1,5 vuotta. Makkariin verhot on hankittava, löytyisiköhän kierrätyskeskukselta, sieltä ostin aikoinaan aika hyvännäköiset paksut kangasverhot LMT:llekin. Nehän on muuten edelleen tallessa... kassotaan sattuuko vihreä yhteenkään värilastuun. Jonkinlainen pehmeä matto menee myös ostoslistalle, laminaattilattia tuntuu aika vilpoisalta paljaan jalan alla. Ja koristetyynyjä tietysti, jos sen sängyn saan hankittua. Ikeassa on yksi aika kivan näköinen, samaa sarjaa löytyy myös lipastoja. Jotenkin miellyttävät minun silmääni.
Ninni esitti, että noihin lipastoihin voisi laittaa vielä jotkin tyylikkäät vetimet... Noita lipastoja ajattelin laittaa kolme kappaletta, asunnossa on aika nihkeästi kaappitilaa ( miksi hemmetissä niissä aina säästetään?), eli vaatteille tilaa tarvitaan. Onhan siellä se maailman ihanin vaatehuone tietty, tekisi vaan mieleni purkaa pois koko hökötys. En muista että sitä olisi meillä koskaan saatu pidettyä siistinä ja tavaroita järjestyksessä. Pirun keksintö koko vaatehuone.
Olohuone onkin sitten kokonaan oma lukunsa. Lattia on vaaleaa lautaparkettia, lienee koivua tai vaahteraa. Se pitäisi ainakin hioa ja lakata, mietin myös sävyttämistä hiukan tummemmaksi. Yhdellä seinällä on aika karmeen näköinen tapetti, jonkinlaista kukkakuviota, ei käy ei! Eli se menee ainakin uusiksi, eilen käytiin Hetan kanssa katselemassa vaihtoehtoja. Yksi raitatapetti näytti aika hyvältä, ei ole kovin voimakas kontrasti, mutta kuitenkin erottuva. Vaalea beesi ja hiukan kultaan vivahtava, raidat tasaleveitä. Siitä se saattaa lähteä, olohuoneen perusväritys. Matto minulla jo onkin, vaalea beesi sekin (pesulaan pitäisi viedä, joku on sen liannut). Sohva ja kalusteet on sitä tummaa ruskeaa, sattuu hyvin yhteen värilastuun oikeastaan kaikki elementit. Näkyy huomiovärinä olevan myrkynvihreä tuossa lastussa, eli sen saatan ohittaa, kun ei taida mitään sen väristä olla. Gongatkin on punaiset, mutta ne sointuu hyvin verhoihin. Aiemmin hankkimiini olohuoneen verhoihin olen ollut tosi tyytyväinen, näyttävät edelleen hyviltä ja tulevat näyttämään siltä myös uudessa sijainnissaan.
Keittiö ja ruokailutila jäävät varmaan aika peruskuntoon, korkeintaan maalia seinään räppään. Ruokapöytä tekisi mieli vaihtaa tummanruskeaksi, mutta saattaa budjetti olla kohta tapissaan, harmi sinänsä, aika hyvännäköisiä ruokaryhmiä on ollut halvennuksessa tarjolla.
Keittiön tasot menee varmaan jossain vaiheessa vaihtoon, valkoinen laminaatti ei sytytä, tilalle olen ajatellut ihan puutasoja. Samalla joutuu kyllä vaihtamaan myös altaat ja hanatkin, eli se tapahtunee joskus myöhemmin.
Saunaan kiinnostaisi laittaa valaistusta uusiksi, paneelit itsessään on aika hyväkuntoiset. Nykyisin on mukavannäköisiä led-valoja saunaankin, niitä on tutkittava. Jossain näin myös saunaan asennetun kiviseinäjäljitelmän, olipa aika hulppean näköinen. Saattaisi sopia tuollaiseen pienempäänkin saunaa, saisi aika helposti pientä katseenvagitsijaa. Harkinnassa pidetään sitäkin.
Sisustaminen ja itselleen tilojen rakentaminen on aika mukavaa puuhaa, ainakin näin suunnittelun tasolla. Itse toteutus onkin sitten uuden jutun aihe, minulla on taustoista huolimatta varpaat aika keskellä kämmentä. Eikä nykymateriaalien hinnoilla viitsi montaa kertaa harjoitella, edullisemmaksi tule palkata ammattilaiset tekemään kerralla kuntoon. yritän minä silti jotain itsekin tehdä.
Tässähän alkaa jännitys vähän nouseen... :-)
perjantai 6. helmikuuta 2009
Welcome to real world.
Lyhyestä virsi kaunis, Ninnin mietteitä kiteytettynä :-)
Sanomalehti Itä-Savo, 5.2.2009, Kivaa/Ei kivaa.
Sanomalehti Itä-Savo, 5.2.2009, Kivaa/Ei kivaa.
maanantai 2. helmikuuta 2009
Ylpeä isä
On se vaan myönnettävä, että olen edelleen suunnattoman ylpeä isä. Kolme tytärtä on pidetty hengissä, opetettu kävelemään, puhumaan, syömään ja juomaan. Ja kaikista on tullut varsin mallikelpoisia kansalaisia.
Vanhimmainen, Piia, on kahden maailman suloisimman tytön (vaikka Milstu nyt vähän vierastaakin...) äiti. Selviytynyt omista nuoruuden ajan härdelleistään ja osoittautunut huolehtivaksi ja terveellä järjellä varustetuksi vanhemmaksi.
Keskimmäinen, Ninni on ollut ns. helppo lapsi koko ikänsä. Ei ole hirveästi turhaa melua itsestään pitänyt, hoitanut asiansa pääsääntöisesti hienosti. Ja tällä hetkellä painaltaa tukka putkella maailman turuilla, eli Lontoossa. Tytöstä on kasvamassa hyvinkin itsellinen ja itseensä luottava nuori nainen.
Viimeisin vaan ei vähäisin, Heta... taiteellinen, musiikissa erittäin lahjakas nuori teini. Angsti iskee päälle välillä, mutta ainakin vielä niistä on selvitty puhumalla ja hetken aikaa mököttämällä. Tiedän että olen helisemässä Hetan kanssa, kunhan muutama vuosi vielä mennään, mutta asiaanhan se kuuluu, ei vanhemmuuden ole tarkoitettukaan olevan mikään piece of cake.
Itse olen näin iän myötä joutunut monta kertaa asettelemaan elämäni palikoita erilaisiin muodostelmiin, ja kun itsestä oikein huonolta tuntuu, olen nuo tyttäret-palikat kaivanut päälimmäiseksi. Niillä on ollut hyvä ohittaa monta sellaista asiaa, mitkä omasta mielestä on menneet enemmän tai vähemmän metsikköön.
On miulla mukavat ja fiksut lapset! Vaikka ite sanonkin.
Vanhimmainen, Piia, on kahden maailman suloisimman tytön (vaikka Milstu nyt vähän vierastaakin...) äiti. Selviytynyt omista nuoruuden ajan härdelleistään ja osoittautunut huolehtivaksi ja terveellä järjellä varustetuksi vanhemmaksi.
Keskimmäinen, Ninni on ollut ns. helppo lapsi koko ikänsä. Ei ole hirveästi turhaa melua itsestään pitänyt, hoitanut asiansa pääsääntöisesti hienosti. Ja tällä hetkellä painaltaa tukka putkella maailman turuilla, eli Lontoossa. Tytöstä on kasvamassa hyvinkin itsellinen ja itseensä luottava nuori nainen.
Viimeisin vaan ei vähäisin, Heta... taiteellinen, musiikissa erittäin lahjakas nuori teini. Angsti iskee päälle välillä, mutta ainakin vielä niistä on selvitty puhumalla ja hetken aikaa mököttämällä. Tiedän että olen helisemässä Hetan kanssa, kunhan muutama vuosi vielä mennään, mutta asiaanhan se kuuluu, ei vanhemmuuden ole tarkoitettukaan olevan mikään piece of cake.
Itse olen näin iän myötä joutunut monta kertaa asettelemaan elämäni palikoita erilaisiin muodostelmiin, ja kun itsestä oikein huonolta tuntuu, olen nuo tyttäret-palikat kaivanut päälimmäiseksi. Niillä on ollut hyvä ohittaa monta sellaista asiaa, mitkä omasta mielestä on menneet enemmän tai vähemmän metsikköön.
On miulla mukavat ja fiksut lapset! Vaikka ite sanonkin.
perjantai 30. tammikuuta 2009
Lamaa lättyyn
Pitkällinen projektini alkaa kääntyä loppusuoralle. Kohtuullisen, tai siis kohtuuttoman vuokran takia olen siis vääntänyt asuntokauppaa muutaman kuukauden. Nyt aletaan olla sitten tilanteessa, että asiaa viedään eteenpäin.
Neuvottelen vielä kahden pankin kanssa lainaehdoista, marginaaleista ja muusta siihen liittyvästä. Pientä vääntöä on asian tiimoilta, osa periaatteellisia ja osa ihan suoraan rahallisia. Asunnon hintaneuvottelut on käyty, myyjä hyväksyi viimeisimmän tarjoukseni, eli tietenkin lupasin liikaa, mutta kun jossain on asuttava.
Kaupantekopäiväksi on sovittu 6.2 ja asunnon pitäisi olla tyhjä 22.2 mennessä. Hiihtolomaviikko meneekin sitten mahdollisiin maalaustalkoisiin ja tavaran roudaamiseen. Helvetisti sitä on ehtinyt n. 1,5 vuoteen taas kertyä. Tuskaa taas, kun paljon on sellaista, mitä ei viitsisi heittää kaatopaikalle, mutta paljon muitakaan paikkoja ei ole. Nykyisin kukaan ei enää edes osta käytettyä tavaraa, täällä siis mikään lama ole, perhana.
Vaikka laskimella ja paperilla katsottuna perusasumiskustannukset laskeekin, veroale alkaa vaikuttamaan, asuntolainan myötä jopa enemmänkin ja työmatkakustannukset vähintään puolittuvat, silti on hiukan arveluttava fiilis, kun on ehtinyt tottua tähän velattomaan olotilaan. Katoaa tietty keveys elämästä. Mutta toisaalta, jatkossa sitä kuitenkin maksaa omaansa, pikkupalasissa, mutta silti. Ja ehkä, jos joitain vuosia saa homman menemään kunnialla, tilanne muuttuu ja saa vähintään omansa takaisin. Asunto on minulle kuitenkin enemmänkin osa elämää kuin sijoituskohde. Minä olen aika huono, pitkän tähtäimen talousasioissa, kuitenkin.
Jatkossa sitten pääsen oikeasti kommentoimaan Savonlinnan ohikulkutietäkin, tähän asti naapurikuntalaisena olen vaan sivusta vähän seuraillut. Ja onhan nyt erilaisia tapahtumia ja aktiviteettejä paljon lähempänä, vaikka en tiedä tuleeko niissä sen enempää käytyä. Teatteriin lähden kyllä, kun seuralainenkin lupautui mukaan :-).
Lapsoset on tietenkin tässä vaiheessa myöskin huuli pyöreänä. Nyt kun asia alkaa materialisoitua, alkaa ne ensimmäiset muutosvastarinnan taimet päätään nostaa "ei se tunnukaan enää mukavalta, ei ole kavereita, miten se koulu sitten...". Enkä voi kieltää, etteikö itselläni ole vähän samansuuntaisia ajatuksia, sen verran pitkä historia minulla on Kerimäellä asumisesta. Sosiaalinen ympäristö tulee muuttumaan, se on tavallaan vähän pelottavaa. Mennessään näkee.
Mielenkiintoinen hetki asunnon hankkimisen osalta, kun työpaikalla alkaa YT-neuvottelut piakkoin... yritän silti luottaa siihen, ettei koko talous romahda. Olisi mukavaa, jos ei tarvitsisi heti pankin kanssa neuvotella lyhennysvapaista... siis sitten kun ne alkaa.
Uutta kohti!
Neuvottelen vielä kahden pankin kanssa lainaehdoista, marginaaleista ja muusta siihen liittyvästä. Pientä vääntöä on asian tiimoilta, osa periaatteellisia ja osa ihan suoraan rahallisia. Asunnon hintaneuvottelut on käyty, myyjä hyväksyi viimeisimmän tarjoukseni, eli tietenkin lupasin liikaa, mutta kun jossain on asuttava.
Kaupantekopäiväksi on sovittu 6.2 ja asunnon pitäisi olla tyhjä 22.2 mennessä. Hiihtolomaviikko meneekin sitten mahdollisiin maalaustalkoisiin ja tavaran roudaamiseen. Helvetisti sitä on ehtinyt n. 1,5 vuoteen taas kertyä. Tuskaa taas, kun paljon on sellaista, mitä ei viitsisi heittää kaatopaikalle, mutta paljon muitakaan paikkoja ei ole. Nykyisin kukaan ei enää edes osta käytettyä tavaraa, täällä siis mikään lama ole, perhana.
Vaikka laskimella ja paperilla katsottuna perusasumiskustannukset laskeekin, veroale alkaa vaikuttamaan, asuntolainan myötä jopa enemmänkin ja työmatkakustannukset vähintään puolittuvat, silti on hiukan arveluttava fiilis, kun on ehtinyt tottua tähän velattomaan olotilaan. Katoaa tietty keveys elämästä. Mutta toisaalta, jatkossa sitä kuitenkin maksaa omaansa, pikkupalasissa, mutta silti. Ja ehkä, jos joitain vuosia saa homman menemään kunnialla, tilanne muuttuu ja saa vähintään omansa takaisin. Asunto on minulle kuitenkin enemmänkin osa elämää kuin sijoituskohde. Minä olen aika huono, pitkän tähtäimen talousasioissa, kuitenkin.
Jatkossa sitten pääsen oikeasti kommentoimaan Savonlinnan ohikulkutietäkin, tähän asti naapurikuntalaisena olen vaan sivusta vähän seuraillut. Ja onhan nyt erilaisia tapahtumia ja aktiviteettejä paljon lähempänä, vaikka en tiedä tuleeko niissä sen enempää käytyä. Teatteriin lähden kyllä, kun seuralainenkin lupautui mukaan :-).
Lapsoset on tietenkin tässä vaiheessa myöskin huuli pyöreänä. Nyt kun asia alkaa materialisoitua, alkaa ne ensimmäiset muutosvastarinnan taimet päätään nostaa "ei se tunnukaan enää mukavalta, ei ole kavereita, miten se koulu sitten...". Enkä voi kieltää, etteikö itselläni ole vähän samansuuntaisia ajatuksia, sen verran pitkä historia minulla on Kerimäellä asumisesta. Sosiaalinen ympäristö tulee muuttumaan, se on tavallaan vähän pelottavaa. Mennessään näkee.
Mielenkiintoinen hetki asunnon hankkimisen osalta, kun työpaikalla alkaa YT-neuvottelut piakkoin... yritän silti luottaa siihen, ettei koko talous romahda. Olisi mukavaa, jos ei tarvitsisi heti pankin kanssa neuvotella lyhennysvapaista... siis sitten kun ne alkaa.
Uutta kohti!
sunnuntai 25. tammikuuta 2009
Viikonlopun virta-avain
Otsikko on ehkä vähän myöhässä, kun viikonloppu alkaa olla taas kerran käsitelty. Erikoinen ja toisenlainen viikonloppu olikin, ettei suorastaan yllätyksellinen.
Laitoin perjantai-iltana yhden viestin puhelimella, kutsun oikeamminkin. Ja ilokseni sain kutsuun myöntävän vastauksen. Siispä, kiirettä piti, kun piti tehdä pikapika-siivous. Käytännössä siis heittelin kylppärissä likapyykit kaapin oven taakse, pesin pytyn ja lavuaarin ja muuten asunnossa laitoin paikkoja vähän kuntoon. Onneksi oli ns. perussiistiä, ei tarvinnut luutun kanssa huseerata, eikä olisi kyllä ehtinytkään.
Sain siis erittäin miellyttävää seuraa, pitkästä aikaa. Maisteltiin chileläistä punaviiniä, polteltiin kynttilöitä ja juteltiin niitä näitä. Taustalla soi Joe Cocker ja Vaya con Dios. Aika meni kuin iltamissa, ja varsin hyvin maistui punkkukin :-). Yhdentoista maissa ajateltiin pistäytyä paikallisessa, mutta viimaikaisten tietojen perusteella ajattelin ensin soittaa ja varmistaa, että se on auki. Ei kukaan sieltä vastannut, siispä vältyimme turhalta 3 km kävelyltä. Sään puolesta olisi toki voinut kävelläkin, ja olisihan se saattanut vähän haihduttaa punaviinihuurujakin korvien välistä. Jäi kuitenkin kävelemättä :-).
Vieraani ihasteli ääneen olohuoneen sisustusta, kehui lämpimän ja kodikkaan oloiseksi. Kiitos, sellaiseksi olen tätä yrittänyt tehdäkin. Ja onhan se myönnettävä, kynttilät tekevät miellyttävästi viimeisen silauksen.
Lämmin iho ihoa vasten tuntuu vaan niin hyvältä, jopa tällaisesta keski-ikäistyvästä inhorealististakin :-). Ja kevyt hento hiusten tuoksu tuossa tyynyssä... huumaavaa!
Sisäisesti hymyilyttää nyt!
Laitoin perjantai-iltana yhden viestin puhelimella, kutsun oikeamminkin. Ja ilokseni sain kutsuun myöntävän vastauksen. Siispä, kiirettä piti, kun piti tehdä pikapika-siivous. Käytännössä siis heittelin kylppärissä likapyykit kaapin oven taakse, pesin pytyn ja lavuaarin ja muuten asunnossa laitoin paikkoja vähän kuntoon. Onneksi oli ns. perussiistiä, ei tarvinnut luutun kanssa huseerata, eikä olisi kyllä ehtinytkään.
Sain siis erittäin miellyttävää seuraa, pitkästä aikaa. Maisteltiin chileläistä punaviiniä, polteltiin kynttilöitä ja juteltiin niitä näitä. Taustalla soi Joe Cocker ja Vaya con Dios. Aika meni kuin iltamissa, ja varsin hyvin maistui punkkukin :-). Yhdentoista maissa ajateltiin pistäytyä paikallisessa, mutta viimaikaisten tietojen perusteella ajattelin ensin soittaa ja varmistaa, että se on auki. Ei kukaan sieltä vastannut, siispä vältyimme turhalta 3 km kävelyltä. Sään puolesta olisi toki voinut kävelläkin, ja olisihan se saattanut vähän haihduttaa punaviinihuurujakin korvien välistä. Jäi kuitenkin kävelemättä :-).
Vieraani ihasteli ääneen olohuoneen sisustusta, kehui lämpimän ja kodikkaan oloiseksi. Kiitos, sellaiseksi olen tätä yrittänyt tehdäkin. Ja onhan se myönnettävä, kynttilät tekevät miellyttävästi viimeisen silauksen.
Lämmin iho ihoa vasten tuntuu vaan niin hyvältä, jopa tällaisesta keski-ikäistyvästä inhorealististakin :-). Ja kevyt hento hiusten tuoksu tuossa tyynyssä... huumaavaa!
Sisäisesti hymyilyttää nyt!
perjantai 23. tammikuuta 2009
Piru kun väsyttää
Heräsin tänä aamuna puhelimen herätysääneen, normaaliin aikaan. Mutta ensimmäinen ajatus oli "ei perhana voi olla vielä aamu". Uni-Jukka kierteli taas viime yönä asujaimistoni aika kaukaa. Ei auttanut edes nukkunapin puolikas.
Tämä päivä onkin sitten mennyt kuin punaiselle ristille, nukkuneen rukouksen merkeissä. Silmäluomet painaa, leukaperät on haukottelemisesta kipeinä. Onneksi on perjantai...
Taitaa olla tulossa ensimmäinen "vapaa viikonloppu" miesmuistiin, kun Heta on menossa kaverinsa luo viikonlopuksi ja Ninni jatkaa tutustumistaan brittiläiseen elämänmenoon. Mitähän tuota tekisi?! Vai jatkaisiko olemisen sietämätöntä keveyttä siinä sängyssä selällään maaten ja läppäriä näpelöiden. Eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka netistä tupsahtaa elämän rakkaus ihan noin vaan, välineitä on tarjolla kyllä. Skype, MSN, FaceBook, My Space... koskaan ei voi tietää.
Näillä mennään nyt, katsotaan illemmalla uudelleen.
Tämä päivä onkin sitten mennyt kuin punaiselle ristille, nukkuneen rukouksen merkeissä. Silmäluomet painaa, leukaperät on haukottelemisesta kipeinä. Onneksi on perjantai...
Taitaa olla tulossa ensimmäinen "vapaa viikonloppu" miesmuistiin, kun Heta on menossa kaverinsa luo viikonlopuksi ja Ninni jatkaa tutustumistaan brittiläiseen elämänmenoon. Mitähän tuota tekisi?! Vai jatkaisiko olemisen sietämätöntä keveyttä siinä sängyssä selällään maaten ja läppäriä näpelöiden. Eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka netistä tupsahtaa elämän rakkaus ihan noin vaan, välineitä on tarjolla kyllä. Skype, MSN, FaceBook, My Space... koskaan ei voi tietää.
Näillä mennään nyt, katsotaan illemmalla uudelleen.
torstai 22. tammikuuta 2009
Tavis tahtoo kaikenlaista
Nykymaailma on täynnä kaikenlaista kivaa. Osa on välttämätöntä, niinkuin vaikkapa asunto ja vaatteet. Niin ja ruoka ja juoma...
Sitten on paljon myös sellaista, jonka olemassaolo ei ole välttämätöntä, mutta helpottaa kuitenkin elämistä ja olemista. Puhelin, auto, toiset vaatteet, pesukone...
Ja sitten on tietysti turhakkeet, joita ilman emme näköjään enää tule toimeen. Tietokoneet, taulu-TV, digiboksi, stereot, DVD-soitin...
Vaikka kuinka ollaan taviksia, lähestulkoon kaikki meistä, niin noihin turhakkeisiin ollaan valmiita sijoittamaan rahaa, paljon rahaa. Jotkut (itseni mukaan lukien) ovat valmiita tinkimään jostain tarpeellisestakin, korvaten sen jollain uudella mukavalla turhakkeella.
Omalla hankintalistallani on tällä hetkellä isompaa ja pienempää, osa tarpeellista ja osa turhaa (mutta kivaa).
Päällimmäisenä on nyt ISO juttu, asunto! Muutaman kuukauden olen asiaa mielessäni pyöritellyt, miettinyt, tuumaillut. Yksi kohde on tiedossa, siitä on jo tarjouskierrokset käyty ja olen oman viimeisen hintani tiskiin iskenyt. Ota tai jätä! Asia on myyjän osalta vielä auki, en ole viimeistä vastausta saanut. Maanantai 26.1 on nyt takarajana.
Kovin on mielenkiintoinen prosessi ollut, kun yksin ja itsekseen olen tuota asiaa pähkäillyt. Pankkien lainalaskurit ja Excel on ollut kovassa käytössä, skenaarioita olen hieronut, kokeillut, testannut ja laskenut. Olen miettinyt myös "entäs jos..." malleja. Jos työt loppuu, tai jos lomautukset iskee, tai jos runko ei kestä. Mitäs sitten tehdään??!!
Hangalaa... aiemmassa elämässä oli toinen osapuoli, joku jonka kanssa keskustella asiasta, saada vahvistusta tai jarruja, riippuen tilanteesta. Silti tuli aikoinaan, hulluina vuosiana, tehtyä aika huonoja valintoja ja ratkaisuja. Oppirahat oli katkeria maksaa. Mutta tuli maksetuksi silti.
Ehkä tuon takia tässä ja nyt tuon ratkaisun tekeminen onkin ollut varsin vaikeaa. Isot rahat kyseessä kuitenkin, jos kohta, vuokraisäntä motivoi omalta osaltaan asunnon hankkimispäätöstä ihan reippaasti, n. 7 % vuokran korotuksella, muutenkin jo hiukan yläkantissa olevaan vuokraan. Mielummin senkin summan kantaa jonnekin, josta ehkä tulevaisuudessa saa muutaman roposen takaisinkin. Korkotaso on nyt aika kiva kyllä... Euribor 12
No, sitten on niitä muitakin haluja :-). Tallentava Handan:in digiboksini kiukuttelee, hävittää välillä mielestään kaiken ymmärryksen tämän maailman päälle. Korjautuu kyllä yleensä virrattoman tilan jälkeen, mutta on se silti ärsyttävä. Kun pitää nousta sohvalta sitä potkiskelemaan takaisin tajuihinsa.
Että uutta tekisi mieli, kun noita ei oikein enää kannata pahemmin korjauttaa. Tarjolla on jos vaikka mitä merkkiä/mallia/kokoa, ominaisuuksia luetellaan paperilla pitkät litaniat. Tuskin niitä kaikkia edes tarvitaan, mutta kun ne näyttää hyvältä... paremmalta kuin naapurilla?! Kaipa se on vaan käveltävä kauppaan ja otettava joku, toivottavasti toimiva. Joku niistä...
Pleikkari, PS3, pelikonsoli. Tytär pistää painetta, tai oikeamminkin käy viivytystaistelua, niinkuin minäkin. Ei me sitä varsinaisesti tarvittaisi, tietokoneita ja sitä kautta pelejäkin on taloudessa tällä hetkellä enemmän kuin on käyttäjiä. Luulisi riittävän, mutta kun sellainen musta ja kiiltävä olisi aika makee tuossa mustan ja kiiltävän taulu-TV:n vieressä. Ostin sen telkkarinkin reilu vuosi sitten, en tarpeeseen, vaan kun näytti hyvältä. 32", eli ei mikään seinäntäyttävä koriste.
Olen odotellut pleikkarin hinnan tippumista, aika hitaasti tuntuu tulevan taviksen valuuttakenttään sopivaksi. Ja on tuossakin se valinnan vaikeus, ottaako PS2 vai PS3? Kakkonen on jo hinnaltaan älyllinen, kolomonen on taas parempi, nopeampi, tyylikkäämpi... status se status! Ja maksaa...
Pikkulikka on puhelinten suurkuluttaja. En edes muista monesko on nyt menossa, mutta on sillä varmaan yhtä monta ollut kuin minullakin, ja minulle sentään firma hankkii ne! Peruskapula on neidillä, on kamera, radio, soittaa mp3:siakin. Mutta kun pitäisi olla kivempi, pienempi, parempi, uusi!!!! Ei noita viitsis olla aina ostelemassa, tuokin on kimppakalikka, eli ei edes kokonaan maksettu. Köyhäilin suotta kun otin likoille liittymät. Moiset lelut olisi voinut maksaa saman tien ja unohtaa koko juttu. Nyt se unohtaminen on vähän hankalampaa, mutta ei ylitsepääsemätöntä.
Notta tuollaisia hankintoja olisi nyt käsiteltävänä. Mietitään mietitään :-)
Sitten on paljon myös sellaista, jonka olemassaolo ei ole välttämätöntä, mutta helpottaa kuitenkin elämistä ja olemista. Puhelin, auto, toiset vaatteet, pesukone...
Ja sitten on tietysti turhakkeet, joita ilman emme näköjään enää tule toimeen. Tietokoneet, taulu-TV, digiboksi, stereot, DVD-soitin...
Vaikka kuinka ollaan taviksia, lähestulkoon kaikki meistä, niin noihin turhakkeisiin ollaan valmiita sijoittamaan rahaa, paljon rahaa. Jotkut (itseni mukaan lukien) ovat valmiita tinkimään jostain tarpeellisestakin, korvaten sen jollain uudella mukavalla turhakkeella.
Omalla hankintalistallani on tällä hetkellä isompaa ja pienempää, osa tarpeellista ja osa turhaa (mutta kivaa).
Päällimmäisenä on nyt ISO juttu, asunto! Muutaman kuukauden olen asiaa mielessäni pyöritellyt, miettinyt, tuumaillut. Yksi kohde on tiedossa, siitä on jo tarjouskierrokset käyty ja olen oman viimeisen hintani tiskiin iskenyt. Ota tai jätä! Asia on myyjän osalta vielä auki, en ole viimeistä vastausta saanut. Maanantai 26.1 on nyt takarajana.Kovin on mielenkiintoinen prosessi ollut, kun yksin ja itsekseen olen tuota asiaa pähkäillyt. Pankkien lainalaskurit ja Excel on ollut kovassa käytössä, skenaarioita olen hieronut, kokeillut, testannut ja laskenut. Olen miettinyt myös "entäs jos..." malleja. Jos työt loppuu, tai jos lomautukset iskee, tai jos runko ei kestä. Mitäs sitten tehdään??!!
Hangalaa... aiemmassa elämässä oli toinen osapuoli, joku jonka kanssa keskustella asiasta, saada vahvistusta tai jarruja, riippuen tilanteesta. Silti tuli aikoinaan, hulluina vuosiana, tehtyä aika huonoja valintoja ja ratkaisuja. Oppirahat oli katkeria maksaa. Mutta tuli maksetuksi silti.
Ehkä tuon takia tässä ja nyt tuon ratkaisun tekeminen onkin ollut varsin vaikeaa. Isot rahat kyseessä kuitenkin, jos kohta, vuokraisäntä motivoi omalta osaltaan asunnon hankkimispäätöstä ihan reippaasti, n. 7 % vuokran korotuksella, muutenkin jo hiukan yläkantissa olevaan vuokraan. Mielummin senkin summan kantaa jonnekin, josta ehkä tulevaisuudessa saa muutaman roposen takaisinkin. Korkotaso on nyt aika kiva kyllä... Euribor 12
No, sitten on niitä muitakin haluja :-). Tallentava Handan:in digiboksini kiukuttelee, hävittää välillä mielestään kaiken ymmärryksen tämän maailman päälle. Korjautuu kyllä yleensä virrattoman tilan jälkeen, mutta on se silti ärsyttävä. Kun pitää nousta sohvalta sitä potkiskelemaan takaisin tajuihinsa.
Että uutta tekisi mieli, kun noita ei oikein enää kannata pahemmin korjauttaa. Tarjolla on jos vaikka mitä merkkiä/mallia/kokoa, ominaisuuksia luetellaan paperilla pitkät litaniat. Tuskin niitä kaikkia edes tarvitaan, mutta kun ne näyttää hyvältä... paremmalta kuin naapurilla?! Kaipa se on vaan käveltävä kauppaan ja otettava joku, toivottavasti toimiva. Joku niistä...
Pleikkari, PS3, pelikonsoli. Tytär pistää painetta, tai oikeamminkin käy viivytystaistelua, niinkuin minäkin. Ei me sitä varsinaisesti tarvittaisi, tietokoneita ja sitä kautta pelejäkin on taloudessa tällä hetkellä enemmän kuin on käyttäjiä. Luulisi riittävän, mutta kun sellainen musta ja kiiltävä olisi aika makee tuossa mustan ja kiiltävän taulu-TV:n vieressä. Ostin sen telkkarinkin reilu vuosi sitten, en tarpeeseen, vaan kun näytti hyvältä. 32", eli ei mikään seinäntäyttävä koriste.Olen odotellut pleikkarin hinnan tippumista, aika hitaasti tuntuu tulevan taviksen valuuttakenttään sopivaksi. Ja on tuossakin se valinnan vaikeus, ottaako PS2 vai PS3? Kakkonen on jo hinnaltaan älyllinen, kolomonen on taas parempi, nopeampi, tyylikkäämpi... status se status! Ja maksaa...
Pikkulikka on puhelinten suurkuluttaja. En edes muista monesko on nyt menossa, mutta on sillä varmaan yhtä monta ollut kuin minullakin, ja minulle sentään firma hankkii ne! Peruskapula on neidillä, on kamera, radio, soittaa mp3:siakin. Mutta kun pitäisi olla kivempi, pienempi, parempi, uusi!!!! Ei noita viitsis olla aina ostelemassa, tuokin on kimppakalikka, eli ei edes kokonaan maksettu. Köyhäilin suotta kun otin likoille liittymät. Moiset lelut olisi voinut maksaa saman tien ja unohtaa koko juttu. Nyt se unohtaminen on vähän hankalampaa, mutta ei ylitsepääsemätöntä.
Notta tuollaisia hankintoja olisi nyt käsiteltävänä. Mietitään mietitään :-)
Tilaa:
Kommentit (Atom)